Kaikkien pahinta Matille teki se kun muut palkolliset pakkasivat häntä sortamaan sen takia, kun hän oli vieraasta paikkakunnasta kotoisin. Hänen puheensa punnittiin sana sanalta ja matkittiin, käänneltiin ja väänneltiin niitä jos jonkunlaiseen suuntaan.
Matille tuli nyt niin ikävä, että nukkuissaankin näki unta isästään ja äidistään ja muista kotipitäjäänsä ihmisistä.
Eräänä pyhä-iltana kehoittivat toiset rengit Mattia lähtemään kylään. Sinne oli kokoontunut paljon poikia. He päättivät ruveta pallille. Talon luona olikin sopiva paikka pallinlyöntiin, sillä siinä oli avara, tasainen hietanummi, jonka kamara oli niin maatunut, ett'ei nummi ollut mistään avonaisella hiekalla. Tuumasta toimeen. Mattikin sai kunnian tulla mukaan ja arpaa ruvettiin lyömään, kutka jäävät linnaan ja kutka joutuvat ulos. Onni potkasi Mattia niin huonosti että hän joutui vuohien puolelle.
Matti teki tehtävänsä niinkuin unissaan eikä vällttänyt niin mitään, kävikö asiat hyvästi tai huonosti, oltiinko linnassa tai ulkona, se oli Matille yhtäkaikki.
Kun siinä sitten lyötiin pallia, tulla suhisi palli aivan Mattia kohti.
Joku silloin huusi:
"Matti, Matti ota koppi!"
Matti sammassa havahtui ja rupesi käsillään hapuilemaan, mutta siitä huolimatta mennä livisti palli Matin sivuitse aika vonkaa.
"Kylläpä on harva mies", kajahti silloin joukosta.
Nyt vasta Matti täydellisesti havahtui, sillä tunsipa hän voivansa itsestään poistaa tuon kylläkin syystä annetun moitteen.
Nyt rupesi Matti todenteolla tekemään tuota nuorten rattoisaa työtä. Ei kauvankaan viipynyt ennenkuin hän toimitti puoleellensa linnan. Hän oli niin nokkela saamaan pallin kiinni sekä maasta että ilmasta, ett'ei linnalaisilla ollut juuri helpot hetket saadaksensa linnan itselleen säilytetyksi. Kopin ottaja oli hän niin oivallinen, että juoksi pitkät matkat vastaan, sivulle ja taakse ottaakseen kiinni tuota sivupyrkivää pallia ja melkein poikkeuksetta se onnistuikin. Ei Matti ollut nyt enään "harva."