Lampelassa oli asuttu jo alku kolmatta miespolvea. Kun isojako oli pitäjässä päättynyt ja kruununmaat tulleet tilallisten maista eroitetuksi, haki eräs ulkopitäjästä tullut maalari kruununmetsän kovaan korpeen uudistalon paikkaa, sai syynin ja täyden asukasoikeuden Lampelan uudistalolle. Kuitenkaan ei maalari kovinkaan paljon saanut eläissään aikaan, sillä tiuha, jylhä korpi teki ankaraa vastusta rohkealle tungettelijalle, joka rohkeni tulla häiritsemään sen neitsyeellistä rauhaa. Jonkun verran sai maalari kuitenkin korpea pakenemaan mökkipahasensa ympäriltä ja vähän peherretyksi siihen peltoakin, mutta kovaa vastarintaa tekivät vielä korven kannotkin, sillä lahoaminen ei käy niinkään joutuisasti. Korvella on kauvan ankara kostonhimo rauhansa häiritsijää vastaan. Niinpä tässäkin. Sillä kun maalari vaivalla ja hiellä saatuun peltoonsa kylvi jotakin, oli korvella heti kostontuumat mielessään. Sillä oli hallussaan avullinen kostonvälikappale, jota ahkerasti käytti, nimittäin: sen lievetten helmoissa piiloittelihe ikuinen jää. Kun maalarin pelto rupesi kasvaa-rehottamaan, laski korpi helmoistansa hyisen hallan, ikäänkuin uhmaillen: tulitkin kanssani taistelemaan, tuosta nyt saat! Silloin jäätyivät kaikki kasvit uudisviljelijän pellolla, ja vähäiset toiveet raukesivat, ja entinen raskas surumielisyys tuli sijaan.
Maalari taisteli epätoivoista taisteluaan, kärsien ja toivoen. Kauvan eivät hänen voimansa riittäneet tässä epävakaisessa kamppailussa. Voimat riutuivat ja vähenivät; vihdoin hän laski väsyneen päänsä ikuiseen lepoon. Kohta hänen kuoltuaan kuoli myös hänen vaimonsakin. Ja niin loppuivat heiltä kaikki vaivat, kärsimiset, huolet, pelvot ja toivot.
Lampela joutui nyt erään nuoren pariskunnan haltuun. Heillä ei ollut aineellisia varoja enempää kuin maalarillakaan. Mutta he olivat nuoria ja terveitä. Vastanaineena tunsivat he itsensä voimakkaiksi ja uhmaavasti katselivat he tietämätöntä tulevaisuutta kohden.
Näintavoin oli heillä kuitenkin enemmän pääomaa, kuin jo ennen maailman murhetten ja vaivain murtamalla keski-ikäisellä maalarilla uudistalon tekoon tullessaan, nimittäin: terveet, nuoret, raittiit voimat, pelkäämätön ja luja tahto.
Nämät ihmiset rupesivat nyt voimakkaasti taistelemaan kovaa korpea vastaan. Palapalalta tuli lovi korpeen, palapalalta laajeni pelto ja palapalalta väistyi korven hyinen halla. Pellon tekokin kävi nyt paljon huokeammasti, kun kannot olivat jo lahonneet, että niitä oli paljon helpompi saada maasta irti.
Korven jättämä, paksu multakerros kasvoi rehevästi viljaa, ja useinkin saivat he pienistä kylvöksistään verrattain hyviä satoja. Tämä innostutti heitä yhä enemmän ponnistelemaan. Se kävikin hyvin laatuun, kun heitä oli kaksi voimakasta ihmistä, sillä nuori vaimokin oli miehensä kanssa aina töissä.
Mutta tulipa sekin aika, että toisen näistä pelkäämättömistä työntekijöistä täytyi väistyä työmaalta pois. Kävi, näette, niinkuin enimmiten semmoisissa oloissa tapaa käydä, että nuori vaimo synnytti pojan ja hänen täytyi vetääntyä vuoteelle. Kastettaessa annettiin pojalle isän nimi, Juho, mutta keskenään nimittivät he häntä Jukeksi.
Huoneetkin olivat sangen kurjat, ja innolla rupesi Juho niitä rakentamaan, kun Maijasta ei nyt ollut työnapua, ja kun hän ei olisi siihen työnlaatuun kyennytkään. — Kiitos korvelle, kun ei rakennus-aineet olleet kovin etäällä.
Mitäpä ne joka työnlaadut erikseen selittelee, sillä kyllä uudistalossa työtä löytyy. Summa vaan on, että kyllä ponnistettiin eteenpäin mitä voimissa oli, ja talous parani vähitellen.
Jonkun vuoden kuluttua syntyi toinen poika, jolle annettiin nimeksi
Jaakko, josta heidän keskuudessaan tuli Jakke.