Joku sana tuosta tytöstä. Hän oli joku aika sitten tullut jostakin ulkopitäjästä siihen kuntaan. Hän oli yleensä tunnettu rotevaksi, saattavaksi, työteliääksi ja ahkeraksi ihmiseksi, myöskin pystyväksi mihin työnlaatuun hyvänsä. Hän ei ruvennut palvelijaksi suurestakaan palkasta, vaan teki töitä urakalla, olivatpa ne mitä laatua hyvänsä, ja roteva kun oli, pääsi hän aina hyville palkoille. Hänellä oli iso varasto vaatteita koossa ja vähän rahojakin säästössä.
Roteva siinä, roteva tässä, roteva kaikissa asioissa kun oli, oli hän näissä kohdissa omituisen roteva, ja enimmiten katsottiin sitä liikanaiseksi rotevuudeksi. Jakke ei ollut ensimäinen, jota hän kosi, vaan hän oli jo ennen monta muutakin kosinut. Tästä sai hän ylönkatsetta nuorten miesten puolelta, sillä he katsoivat sitä liialliseksi tungettelemiseksi. Niin tavoin hän sai monenkin vetäytymään itsestään ulommaksi, joka ehkä muuten olisi häneen mieltynyt ja omakseen ottanut. — —
Kun Jakke tuli kotiin, oli hän kappaletta hilpeämpi entistään.
Eräänä iltana, työstä tultuaan, istui hän tapansa mukaan penkille, viputteli ahkerasti polviaan ja vihelteli jotakin laulun nuottia.
"Miksikäs Jakke nyt niin iloissaan on; enpä sinua ennen ole tuommoisena nähnyt?" sanoi äiti sen havaittuaan.
"Istukaappa äiti tähän, niin haastellaan vähän", kehoitti Jakke.
"Noh", sanoi äiti istuttuaan.
"Minkälainen teistä olisi tuo Lammin Maija?" sanoi Jakke ujostellen.
"Oh, parhaita ihmisiä, mitä meidän pitäjässä löytyy. Oletko kosinut häntä?" sanoi äiti.
"En; vaan hän on kosinut minua ja sekös minua harmittaa."