Kun emäntä oli huomenaamuna emännyyden työnsä tehnyt, sitoi hän ansanipun kaulaansa ja kirvesnalkin kainaloonsa, aikoen lähteä metsälle.
"Mitä nyt meinaat?" kysyi Jakke.
"Menen ansoja virittämään."
"Mitä joutavata!" sanoi Jakke. "Aivan oudoille sydänmaille, eksyt vielä sinne."
"Onhan nyt selkeä päivä; aina sitä osaa määräpaikkaansa, kun aurinko näkyy; paitse sitä tarvitseehan toki tutustua ympäristöönsä", sanoi emäntä ja niin lähti hän.
Kun iltatyöt alkoivat lähestyä, tuli emäntä jo kotiin.
Hänellä ei ollut palatessaan enään ainuttakaan ansaa kaulassaan, vaan kirvesnalikkansa toi hän rehellisesti kotiinsa, pannen sen huolellisesti hakaan, samassa lausuen: "Onpa hyvä, kun minun varalleni sattui noin nätti kirves." Parin päivän perästä väänsi emäntä aamutyöt tehtyänsä suuren viikkokontin selkäänsä.
"Mitä tuolla aijot tehdä?" kysyi Jakke ihmeissään.
"Tarvitsen sitä ansojani kokiessani", sanoi emäntä.
"Mitähän siihen luulet panevasi, sammalia kai", ivaili Jakke.