"En. Minunhan on mahdoton tietää, mitä mistäkin milloinkin on kerrottu", sanoin kylmän tylysti.
Seurasi tovi äänettömyyttä. Hän näytti ikäänkuin hämmentyneeltä, loi silmänsä lattiaan ja naputteli sormillaan hiljalleen penkinlaitaan.
Minun alkoi käydä säälikseni miehen alakuloisuus ja häpeäkseni kylmä vastaukseni, koska tunsin hänen sentakia tulleen alakuloiseksi.
"Olisiko siinä Kallessa sitten jotakin vaariinotettavaa?" kysyin ikäänkuin lievennellen tylyyttäni ja saadakseni hänet elpymään entisiin oloihinsa.
"Olisipa siinä kylläkin", sanoi hän ja katsoa vilautti minua silmiin.
"Mitä laatua se sitten olisi?"
"Minä en ole nähnyt koskaan vielä ainoatakaan ihmistä, johon intohimot olisivat niin väkevästi vaikuttaneet", sanoi hän.
"Tunnetteko tuon Kalle K——n luonteen ja elämäntavat tarkoilleen ja pitemmältä ajalta?" kysyin.
"Aivan lapsuudesta saakka, koko hänen elämänsä", vastasi hän.
"Haluaisitteko sitten niistä minulle kertoa?"