Kun tämä oli linnut kukistanut lattialle, näyttivät ne niin paljoilta, että kirkkoherra huudahti: "Ei minun saatavani riitä maksuksi tuosta lintupaljoudesta; minä maksan teille ylijäämästä rahat."
"En, hyvä kirkkoherra, minä niistä lisämaksuja tahdo; kiitos vaan odottamastanne", sanoi emäntä ja aikoi lähteä.
"Älkääpäs nyt niin vain ilman aikojaan lähtekö; tulkaa nyt sisälle, että saatte edes kahvikupin", sanoi kirkkoherra.
Kirkkoherra haki vaimonsakin katsomaan sitä lintupaljoutta ja yhdessä he sitten niitä ihailivat.
Lampelan emännälle tuotiin oikein vehnäsen kanssa kahvia, ja rovastinna istui viereen puhuttelemaan.
"Saisinko minä vastakin metsänriistalla maksaa kirkkoherran saatavat?" kysyi emäntä.
"Saatte, saatte, emäntä hyvä; sittenhän meidän ei niitä tarvitse mistään muualta hakea", vakuutti kirkkoherra.
Kun tuli rekikeli, meni Jakke metsään hakkaamaan ja emäntä rupesi hevosta ajamaan. Kun ajomatka oli lyhyt, ei luonnollisesti ollut myötäänsä ajamista. Emäntä käytti väliajan hyödyksi siten että alkoi hakata haloiksi kotiinajamiaan rankoja.
Kun Jakke tuli kotiin illalla, ei hän ollut silmiään uskoa, kuinka oli mahdollista, että emäntä niin jolevasti ajoi hevosta ja vieläpä ennätti melkoisen määrän halkojakin hakata.
"Sinä olet toimellinen vaimo", sanoi Jakke ja oli vähällä tarttua emäntään syliksi. Pari kertaa hän jo kohautti käsiään sitä varten, mutta tavallinen juroutensa ja ujoutensa esti hänet siitä.