Mari oli oikeen arvannut. Viina ja väsymys olivat vaikuttaneet, ja Jaakko oli kaatunut erään pensaan juurelle, sillä hän ei voinut edemmäksi mennä. Surkeana sielun ja ruumiin puolesta makasi ja voihkasi hän siinä, sangen onnettomassa tilassa. Hän oli selvennyt jo osaksi viinasta ja sen jälkiseuraukset olivat nyt kaikessa kauheudessaan Jaakkorievun kintereillä. Juopuminen oli jo hirveä ja häpeällinen rikos, mutta tuo toi myötänsä toisen vielä hirveämmän rikoksen — murhan, ja se oli hänen eroittava ikuisiksi ajoiksi rakkaasta vaimostaan ja lapsistaan, ja tuo tieto ja tunto teki hänelle niin kauheat omantunnon vaivat, että hänen joka luunsolmunsa vapisivat niinkuin haavan lehti.
"Jaakko! Oletko sinä Jaakko?" kuiskasi Mari likelle tultuansa.
"Oi Mari, rakas Mari! Sinäkö se olet? Voi kauheata — murha — ijäksi eroitettu sinusta ja lapsistani, se on enemmän kuin ihminen voipi kestää", puhui Jaakko väännellen itseänsä kauheoissa tuskissansa.
"Sinulla on syytä rauhottua; se mies ei olekaan kuollut, jota sinä löit", sanoi Mari.
"Voi, voi Mari! Elä mielistele, elä petä minua, sillä se ei kauvaksi poista tuskaa sielustani. Minä näin hänen kaatuvan, näin hänen hengettömät, sinertävät kasvonsa, kuulin huutoja: murha, murha, tunsin kuinka minua ajettiin takaa; ainoastaan vahva voimani pelasti minua hetkeksi rikoksen kostosta — voi, mutta pian on minua kohtaava ansaittu rangaistukseni", vaikeroitsi Jaakko epätoivossaan.
"Mutta kuitenkin on se tosi, että se mies elää, jonka luulet murhanneesi", sanoi Mari.
"Mistä sen tietäisit ja mistä olet sen keinon keksinyt, jolla koet hetkeksi tuskaani lievittää?" sanoi Jaakko yhä epätoivoisena.
"Olenpa omin silmin nähnyt hänen elävän ja olen puhutellut häntä suusta suuhun; hän oli pyörtynyt vaan kovasta täräyksestä", sanoi Mari.
"Tuntuu hiukan toden mukaiselta puheesi, mutta se ei rauhoita minua vähääkään. Jospa hän olisi virvonnutkin kuolleista, niin kauhea rangaistus odottaa minua, sillä minä tein ruman rikoksen ja hukassa, hukassa on Jaakkosi, hukassa ijankaikkisesti, ja hukassa olet sinä, rakas Mari, ja hukassa koko perheemme, sillä vähät varamme menevät suurien rikosteni ja suurien sakkojen suorittamiseksi", vaikeroitsi Jaakko.
"Rauhoitu nyt ja usko minua. Lähde nyt vaan minun kanssani majapaikkaan, jossa saat nukahtaa ja lopen selvetä, ja näetpähän aamulla, että asiasi ovat paremmasti kuin luuletkaan, ja lähde nyt heti; sinä menetät terveytesi ja järkesi, jos kauemmin saat täällä olla", kiirehti Mari.