Mauno näytti melkein närkästyvän tuosta alinomaisesta tinkimisestä ja sanoi jäykästi ja lyhyesti: "en anna mitään ennen kuolemaani".
"No, no, naapuri! Eihän se ole somaakaan, että tyttö lähtee talosta aivan verihampaana", koki Erkki muistuttaa.
"Jos ei tyttö kelpaa kotoansa lähtemään ilman myötäjäisittä, niin olkoon kelpaamatta", sanoi Mauno jäykästi.
"Mo, no, Mauno! Emme me saa asiaa kesken heittää tuon pienen sopimattomuuden vuoksi. Onhan tuota nyt meilläkin siksi varoja, että voimme yhden hengen lisempää elättää. Ehkä se onkin viisainta ja parasta, että me vanhat pidämme ohjat käsissämme niin kauvan kuin elämme, perikööt sitten mitä meiltä jääpi", liehakoitsi Erkki, sillä hän pelkäsi asian kääntyvän pahalle kannalle.
"Niinpä minäkin sen luulen", sanoi Mauno mielihyvillään, kun näki Erkin myöntyvän.
Sulhanen oli vaan omia aikojaan olla källistellyt talossa, milloin missäkin paikassa. Hän ei ottanut osaa vanhusten kanssa tavaroiden katselemisessa; ainoastaan navetassa oli hän karjan katselemisessa toisien mukana. Kädet ristissä seljän takana, kuljeskeli hän huoneesta huoneesen ja töllisteli ja tarkasteli jokaista esinettä erikseen. Hän ei ollut vielä nytkään lausunut Marille sanaakaan koko asiasta, mutta sittenkin luotti hän vanhempien hyvään tahtoon asiansa eduksi ja heidän päätäntö-valtaansa, ja niiden turvissa piti hän Marin ja tavarat ehdottomasti ominaan.
Mari tuli juuri nyt kodasta tupaan ja hyräili iloisesti taas mieli-lauluaan, ikäänkuin ei olisi mitään tapahtunut. Kun hän oli menemäisillään sulhasen kokelaan sivutse, tarttui tämä häntä keskiä kiinni ja sanoi: "mihinkäs on niin kiire, kaunis Mariseni?"
"Mene tuosta tiehesi!" sanoi Mari ja riuhtasi itsensä irti.
"Oh-hoh! katsopas tätä! Saatpa luvan tästäpuoleen ruveta minua paremmasti kohtelemaan", sanoi sulhasen kokelas, Marin poistuttua.
"Minkätähden tästäpuoleen paremmasti kuin tähänkään asti?" kysyi Mari ja ilvehymy pyöri hänen hymykuopissaan.