Kyynel silmissä otti Jaakko vastaan tarjotun kääryn ja kiitteli ja kosteli moneen kertaan.
"Minulla on tämmöisiä tavaroita aina varalla, että mä paremmin pääsen kesuttumaan ihmisten kanssa, kun ma niitä heille jakelen. Tulen ehkä joskus tarvitsemaan teidän apuanne toimissani ja luultavasti ette minulta sitä kiellä — tavatkaa minua käräjäpaikassa, hyvästi!" puheli vieras, ja niin he erkanivat kättä puristain.
Jaakko lähti nyt ajamaan kotiinsa ja niin keveällä mielellä, jonkalaista ei hän moneen aikaan ollut saanut nauttia. Kun ei ollut luotua tietä hänen kotiinsa, täytyi hänen heittää kärryt kylään ja ajaa ratsain kotiinsa, ja pian oli hän siellä.
Kotiin tultuansa kertoi Jaakko ilomielellä Marille, kuinka hyvän ja jalomielisen herran hän oli tiellä tavannut, jota hän oli kyydinnyt ja joka sitten oli lahjan antanut, ja nyt ruvettiin lahjaa tarkastamaan. Kääröksen sisällä oli ensin kaunista ja kallista vaatetta, parikymmentä kyynärää, ja sen sisällä oli kauhean suuri piltti-shaali!
Mari hämmästyi nuot nähtyään. "Hyi! liian hyvät ja kalliit nuot ovat uudistalon emännälle", sanoi Mari, ja hän näytti oikein pelkäävän niitä.
Toisin nyt kävikin kuin Jaakko oli luullut. Hän oli odottanut, että Mari oikein ilosta hyppeleisi, kun hän saisi noin kallisarvoisen lahjan, mutta tuo järkevä ja asemansa tunteva vaimo ei niin tehnytkään; hän päinvastoin kammoksui ja halveksui niitä juuri sen vuoksi, kun ne olivat kalliit, ja Jaakko melkein katui nyt, kun hän niitä oli vastaanottanut ollenkaan.
Noiden lahjojen halvetessa, halveni hänen luottamuksensa käräjä-asiansa menestymiseen aivan samassa suhteessa kuin lahjatkin. Olipa syytäkin, sillä jos tuo hyväntahtoinen kyydittävä polisimies oli asian asettanut niin hyvälle kannalle, niin olihan oikea lakimies selittänyt asian aivan päinvastoin. Kauvan ei viipynyt, ennenkun sama alakuloisuus ja sama murheellinen elämä palasi taloon takasin ja raskaampana, synkempänä kuin koskaan ennen, ja nuot kalliit lahjat oikein polttelivat heitä. Noin kului joku vuorokausi.
Nyt tuli se aika, jona käräjät alkoivat. Huomenna alkoi jo asiain jako. Karvaat, katkerat olivat nyt Tinttalassa hetket. Pitikö heidän kunniansa ja vielä vähät varansakin, jotka he niin kovalla työllä olivat ansainneet, mennä ja sortua aivan viattomasti, ilkeän kostonpyytäjän uhriksi?
Niissä mietteissä istuivat Jaakko ja Mari puhumattomina ja apeina, kun ovi aukesi ja Marttalan kellarikamarin kohdalla olevan vanhan mökin asukas, vanha ja vaivanen Saara muori astui lääpästyksissä sisään.
"Jumalan rauhaa! ja onnea uuteen taloon, hyvä huomen vierahiksi!" koki mummo lääpästyksissään sanoa.