"Joka talossako täällä sitten onkin kirjoitusmiehiä?"
"Useassa."
"Jopa oli kumma! Olkaa sitten hyvä ja ryhtykää työhön! minä maksan vaivanne."
Talon isäntä nouti kirjoitus-aineita ja Jäykkälän isäntä rupesi kirjoittamaan. Pian oli Niemimäkelän maankauppa kirjallisesti hyvässä järjestyksessä kirjoitettu. — No, mitäpä siinä muuta oli: kun kauppakirjat olivat valmiiksi kirjoitetut, kirjoitti Niemimäkelän isäntä alle, ostaja ja vierasmiehet panivat puumerkkinsä, rahat maksettiin ja niin oli Niemimäkelä nyt tuon rikkaan vieraan ostajan oma.
Katkera oli Niemimäkeläisille tuo pala, kun heidän täytyi luopua isäinsä maasta, mutta lukijoille lohdutukseksi mainitsemme sivumennen, ettei se heiltä ollut niinkään hullusti tehty; sillä he saivat velkansa maksetuksi ja lopulla ostivat metsätalon, jossa sitte rupesivat elämään ja vaurastumaan.
Nyt lähti Jäykkälän isäntä vieraansa kanssa Niemimäkelästä pois. — Tiellä mennessään sanoi vieras Jäykkälän isännälle: "Kumma, kun täällä on niin paljo kirjoitusmiehiä, vaikka he ovat niin köyhiä!"
"Kuinka köyhiä?"
"Eihän noiden asunnot näytä miltään loistavilta, eivätkä jaksaneet ostaa tuota maatakaan, ja tuskinpa 'koljakkipotelia' löytyisi koko kylästä jos niin tarve tulisi."
"Täällä pidetään jotakin huolta henkisistäkin tarpeista, sentähden on paikkakunnassa kosolta kirjoitusmiehiä; sanomalehtiä ja muuta kirjallisuutta luetaan. Mitä maan-ostoon tulee, niin niitä kyllä olisi paljonkin, jotka sen olisivat kyenneet tekemään; mutta itsekullakin on maata niin paljon, kuin he tarvitsevatkin, jonkatähden he eivät lisää halua, sillä he katsovat paremmin maan tunnolliseen viljelemiseen kuin sen laveuteen. Sentähden on varallisuus jakautunut kylässä melkein tasaisesti, jonka vuoksi köyhiä ei ole laisinkaan, joita te luulette meidän kaikkien olevan. Enkä minä sitä ymmärrä, että konjakkipullon löytyminen talossa olisi mikään arvon ja varallisuuden merkki."
"Mitäs sitten tarjoaisi vieraalle?"