"Ryypyn paloviinaa ruuan alle, ja jolla on niin hieno suu, ett'ei sitä kärsi, se olkoon ilman."
"Kylläpä se on raakaa!"
"Talonpoika ei tarvitse sen kypsempää."
"Mutta minusta tuntuu, että kyläläisenne tuhlaavat varallisuutensa aivan turhaan."
"Kuinka turhaan?"
"Aviisuihin ja muihin joutaviin lorukirjoihin."
"Minun ajatukseni ei ole semmoinen. Minä olen käsittänyt, että henkinen rikkaus on kukkaro-rikkautta parempi."
Nyt juuri tultiin Jäykkälän taloon, jossa ei ollut sillä kerralla muuta tekemistä, kuin että vieras maksoi, mitä hän oli hevosineen talosta yönseutuna kuluttanut, ja niin lähti hän kotipuoleensa.
Kun vieras jätteli Jäykkälän isäntää hyvästi, sanoi hän: "Minä kyllä ymmärsin, että juuri teidän tähtenne sain maksaa maastani neljätuhatta markkaa liikaa, vaikk'en viitsinyt siellä mitään siitä sanoa: me tulemme edespäin naapuruksina asumaan — minä pyydän: älkää vasta sitä tehkö! Sen puheen päälle jääkää hyvästi!" ja samassa hän lähti.
"Minkähän toki teetkään", sanoi Jäykkälän isäntä vieraansa mentyä. —