"Jumala asuu joka paikassa", vastasi Iikka ja seisoi tuossa kirkkoherran edessä uljaana, katsoen häntä luottavasti silmiin.
"Kas niin!" sanoi kirkkoherra, "sinusta tulee kelpo mies", ja antoi Iikalle kuvakantisen kirjan lahjaksi. Siinä seisoi Iikka nyt suorana ja voitokkaan näköisenä, lapsellisessa viattomuudessaan.
Sitte tuli Kasperin vuoro. Hänkin luki sisältä ja ulkoa välttävästi, vaan ei niin hyvästi kuin Iikka. Kirkkoherra luetti ulkoa Kasperilla toisen käskyn, ja kysyi sen luettua:
"Kenen nimeä tässä käskyssä kielletään turhaan lausumasta?"
Kasperi seisoi siinä sanaa sanomatta, katseli pitkin nenäänsä ja nypisteli ehtimiseen takkinsa ja liivinsä nappeja.
Kun kirkkoherra viimein sanoi: "Etkö sinä sitä voi sanoa?" sanoi
Kasperi:
"Mistä minä hänen tiedän," ja venytti samassa naamansa pitkääkin pitemmäksi.
"Eivätkö isä ja äiti ole sinulle sitä kotona sanoneet?" kysyi kirkkoherra; mutta Kasperi ei vastannut siihen mitään, katsoi vaan pitkin nenäänsä ja nypisteli nappejansa.
Sitten tuli Annin vuoro; Anni luki sisältä selkeästi ja ulkoa sai hän lukea kolmannen käskyn. Kun Anni oli sen lukenut, kysyi kirkkoherra: "Kuka on meidän käskenyt pyhittämään lepopäivän?" ja katsoi samassa lempeästi Annia silmiin.
Anni joutui kauheaan hätään: hänen kasvonsa leimahtivat tulipunaisiksi, hän kääntyi Iikan puoleen ja katsoi häntä suurilla mustilla silmillänsä niin rukoilevan ja luottavan näköisesti ja sanoi sitte ujosti: "Sano sinä Iikka, joka tiedät, minulle ei ole kotona siitä puhuttu mitään!"