"Kostaako Jumala sitten pahantyön, jos ei se itse kosta jolle se on tehty?"
"Vissimmästi, sillä Jumala ei valhettele."
"Entäs sitten, jos sekin itse kostaisi, jolle vääryys on tehty?"
"Semmoinen itse-kostaja joutuisi itsekin Jumalan koston alaiseksi, sillä hän on kostanut vastoin Jumalan kieltoa."
"Kas niin! Johan äsken kuulin sen, ett'ei Jumala lupaa ihmisen itsensä kostaa; mutta miksikähän Jumala niin tahtoo?"
"Siksi että Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armonsa. Etkö sinä muista, kun Jumala huoneentaulussakin sanoo: 'Nöyryyttäkäät teitänne Jumalan väkevän käden alla, että hän teitä ajallansa korottais?'"
"Korottaako Jumala nöyrät?"
"Vissimmästi hän nöyrät korottaa ja pahat rankaisee."
"No, sitten en minä enään koskaan kosta Kasperille, vaikka hän tekisi kuinka paljon pahaa minulle ja Annille — voi, voi kun ei se repisi minun kirjojani!" huudahti hän sitten ikäänkuin ajatellen vieläkin, että silloin ainakaan ei saattaisi olla kostamatta.
"Kuulithan jo, ett'ei Kasperi saa sinun kirjojasi enään nähdäkään, sitä vähemmän repiä, siitä selvästä syystä, kun Kasperin täällä ollessa ei oteta kirjoja käsille ollenkaan."