"Ei maar tiedä; itse tuota lienetkin varsaasi siihen hulluuteen opettanut!"
"Mikä on asian todellinen laita? Sanokaa suoraan!", sanoi Lukulan Matti kiivaasti, sillä hänenkin kärsimyspussinsa alkoi revetä naapurin hävyttömyyden tähden.
"Asia on suoraan sanoen se: tuo sinun poikasi on niin kelvoton, että rohkenee kurkottaa niin korkealle kuin minun tytärtäni, saadakseen hänet viekotelluksi peräänsä."
"Oh! Eikö sen pahempaa; sopikoot he välinsä", sanoi Matti.
"Enkö minä siitä jo sanonut, että te p——n kerjäläiset olette kaikki yksissä neuvoin? Eikö siinä ole ollut kyllin, kun olette saaneet olla mökissänne rauhassa ja minä olen teitä pitänyt niinkuin ainakin ihmisiä, ja siitä hyvästä te tulette niin rohkeiksi, että uskallatte ryhtyä minun lastani viekoittelemaan; mutta te tulette näkemään, ketä te olette pistäneet", sanoi Niemimäkelän isäntä raivoissaan.
"Hyvä naapuri! Me emme todellakaan tiedä mitään koko tuosta hämärästä jutusta poikamme ja tyttärenne välillä, joka teitä niin kovin näkyy pahoittaneen. Mutta ihminenhän meidänkin poikamme lienee, jonka tähden en luulisi teillä olevan syytä noin paheksua, jos kohtakin asiat olisivat niinkuin luulette niiden olevan", sanoi Matti malttavasti.
"Se on kumminkin liika rohkeasti tehty, sillä hän ei ole sen suurempi-arvoinen kuin kerjäläinen".
"Emmehän ole teiltä emmekä muiltakaan mitään kerjänneet; mitä olemme teiltä saaneet, olemme sen työllä taikka rahalla rehellisesti maksaneet", sanoi Matti.
"Teidän pitää pois tästä mökistä! minä en kärsi semmoista kerjäläisiä peltoni aidan vieressä", sanoi Niemimäkelän isäntä ja tömisti jalkaansa lattiaan.
"Ohoh, naapuri! Jo nyt alkaa tulla liiaksi! Pitäisi teidän toki se tietää, että tää torppa on meidän, josta ei teillä ole voimaa meitä pois ajaa."