"Sepähän nähdään, kuinka kauvan torppa on teidän", vastasi Niemimäkelän isäntä ja lähti pois.
Koko jyräkän aikana ei Iikka puhunut yhtäkään sanaa; sillä tavallinen ujous ja hämmästys siitä, kun heidän uusi ja salassa pidettävä liittonsa oli noin äkkiarvaamatta tiedoksi tullut, pidätti häntä. Iikan äiti pelkäsi, että nyt heidän pitää lähteä pois rakkaasta torpastaan tuon mahtipontisen rikkaan naapurin suuttumisen tähden, ja se ajatus häntä niin kauhistutti, että hän oikein vapisi; mutta, kun miehensä hänelle vakuutti, ett'ei naapurilla ole voimaa heitä ajaa torpasta pois, rauhoittui hän kohta.
Niemimäkelän isäntä ei ollut käynyt Jäykkälässä kertaakaan sen erän perästä, kun hän oli siinä yötä silloin, kun kävi maankaupan teossa; sillä Jäykkälän ja Niemimäkelän isäntien mielipiteet olivat niin erinkaltaisia, ett'ei heistä voinut ystävyksiä tulla. Mutta nyt nähtiin se kumma, että Niemimäkelän isäntä asteli Jäykkälään!
Harvinainen vieras otettiin talossa hyvästi vastaan ja vietiin oikein "vieraskamariin", johon talon isäntäkin kohta tuli.
"Ettekö myö minulle Lukulan torppaa?" kysyi Niemimäkelän isäntä heti, kun talon isäntä tuli.
"En. Mitenkä minä sen möisin, kun se on Lukulan Matin?"
"Teidän maallahan torppa kumminkin on."
"Niin onkin ja siltipä minä tiedän, kuka torpan oikea omistaja on."
"Kun torppa on kerran teidän maallanne, niin teillä on suuri valta torppaan; myökää se minulle, minä maksan siitä teille hyvän hinnan!"
"En myö, enkä rupea mihinkään vehkeilemisiin; kauppain täytyy pysyä pyhinä."