"Teillä on ollut velkaa eräälle toiselle isännälle, Niemimäkelän isäntä on lunastanut teidän velkakirjanne ja saamamies on sen siirtänyt hänelle, siis hänellä on ollut täysi oikeus hakea se teiltä", selitti nimismies.
"Niinkö asiat ovat? silloin on asia aivan oikea. Ei tässä niin kiirettä ole: istukaa nyt niin kauvan, kun emäntä tuo kahvia! Sen jälkeen tuumitellaan asiasta", sanoi Jäykkälän isäntä hätäilemättä.
Koko nimismiehen puheen ajan tarkasteli Niemimäkelän isäntä talon isäntää hymyssä suin, sillä ei mikään olisi hänelle ollut mieluisempi katsoa, kuin aina hänen tiellänsä olevan ja häntä vastustavan naapurinsa hätä ja tuska, ja yhä kirkkaammasti loistivat kostoa pyytävän, rikkaan ja kunnianahneen Niemimäkelän isännän silmät!
"Joko nyt soisit, että olisit myönyt minulle Lukulan torpan?" kysyi hän voittoriemulla Jäykkälän isännältä.
"Niinkö te olette hajamielinen, että luulitte tuolla kepposella saavanne ilkeät tarkoituksenne perille ajetuksi ja puhtaan omantuntoni saastutetuksi? Sanon suoraan, ett'en antaisi Lukulan torppaa teidän haltuunne, vaikka menettäisin sentähden maani ja mantuni, kun kerran olen saanut tietää teidän tarkoituksenne", sanoi Jäykkälän isäntä tuimasti.
Nyt nousi Niemimäkelän isännän viha korkeimmalleen ja samassa tuokiossa katosi hänen kasvoistansa tuo äsken niin loistava ja voitokkaan-näköinen ilme. Hän kavahti istualtaan seisoalleen, hyppäsi talon isännän eteen ja sanoi: "Jumaliste! Sinä et ole vielä nöyrtynyt! Minä olisin vielä saattanut antaa anteeksi ja seisauttaa asian siihen, mutta sinä olet aina ylpeä kuin saakeli. Kirjoittakaa, fallesmanni, paikalla! minä tahdon näyttää, mitä ylpeys ja suuri suu maksaa." Samassa toi emäntä kahvia.
Kun kahvi oli juotu, meni talon isäntä kaapillensa ja tarjosi "kahviryypyn" nimismiehelle ja rättärille, jotka sen ottivatkin; mutta Niemimäkelän isännälle ei hän tarjonnutkaan, sanoihan vaan: "Tarjoaisin naapurillenikin, vaan hänellä on niin hieno suu, ett'ei sinne saata muuta panna kuin olutta ja 'koljakkia'."
Niemimäkelän isäntä puri hampaitaan yhteen. Sitten otti Jäykkälän isäntä kaapistansa lompakon, otti sieltä rahoja ja luki ummellensa niin paljon, kuin nimismies sanoi velan nousevan kasvuin ja hakukustannusten kanssa, jonka tehtyä hän sanoi:
"Jumalan kiitos! Nyt en ole penninkään velassa yhdellekään ihmiselle, Niemimäkelän isännälle sitäkin vähemmän. Enkä ole velkaa siksi pitänyt, ett'en olisi sitä kyennyt jo aikaa maksamaan; mutta minulla on ollut isoja maanviljelyksen parannuksia ja laajennuksia tehtävänä, silti en ole tahtonut."
"Niin kelpo mies tekee", sanoi nimismies ja antoi rahat Niemimäkelän isännälle; mutta tämän kasvot olivat jo sillä välin venyneet pitkiksi kuin tyhjä kukkaro, eikä niissä enään näkynyt jälkeäkään pirullisesta ilosta, joka niistä Jäykkälään tullessa ja siellä ollessakin loisti.