"Nyt luulen jo teidän, hyvä naapuri, käsittävän, ett'ei tuo koston pyyntö ensinkään luonnistunut eikä saattanut Lukulan torppaa teidän käsiinne, saadaksenne siellä vielä ilkeämmästi kostaa aivan viattomille ja paljoa paremmille ihmisille, kuin itse olettekaan", sanoi Jäykkälän isäntä naapurillensa.
"Paljoa paremmille ihmisille", toisti Niemimäkelän isäntä ja lähti vihapäissään pois; nimismies ja rättäri lähtivät myös, sanottuansa ensin jäähyväiset talon väelle.
Niinkuin jo tiedämme, oli Jäykkälän isäntä pitänyt velkaa eräältä kylän varakkaalta mieheltä, maanviljelyksensä parannuksen tähden. Niemimäkelän isäntä oli jo kauvan tietänyt tuon. Kun hänellä oli mielessä kurittaa tuota kyllä jäykkää naapuriansa, meni hän nyt, kun hänen kostonhimonsa oli korkeimmallansa, saamamiehen tykö, lunasti häneltä Jäykkälän isännän velkakirjan, pani sen hakemukseen ja sillä tavoin luuli nöyryyttävänsä uppiniskaisen naapurinsa, mutta erehtyi siinä suuresti!
Tiettyhän se oli, ett'ei Niemimäkelän isäntää olisi tarvittu ollenkaan ulosmittausyrityksessä; mutta kuitenkin hän tahtoi välttämättömästi silloin olla saapuvilla, sillä hän tahtoi hekumoida tuon hänen luullaksensa köyhän, suulaan naapurinsa perinpohjaisella hämmästyksellä, tuskalla ja syvällä lankeemuksella!
Kun Niemimäkelän isännän ja Jäykkälän isännän saamamiehen kepposet tulivat kylässä tiedoksi, kauhistuivat kyläläiset kovasti molempien tekoa, mutta erittäinkin tuota mokomaa Jäykkälän isännän velkojaa, kun hän kyllä halpamielisesti antoi hänen velkakirjansa Niemimäkelän isännän haltuun, vaikka hän hyvin kyllä tiesi, ett'ei hänen saamisensa olisi siellä hukassa ollut!
Niin ne asiat päättyivät, eikä Niemimäkelän isäntä saanut Lukulaisia pois torpastansa, eikä Jäykkälän isännälle hikirupea, vaikka hän olisi pannut maatakin alemmaksi heidät, jos olisi voinut. Iikka ja Anni kärsivät ja pitivät liittonsa pyhänä, toivossa, että se kerran vielä oli toteutuva täydellisemmäksi!
IV. Aviopari.
Kun Niemimäkelän isännän koston tuumien kävi niin nolosti, käänsi hän vihansa yksin Anniin. Ei siinä vielä ollut kyllä, että hän itse raa'alla tavalla sätti ja kiusasi kärsivää tytärtänsä, vaan hän yllytti vielä huonosti kasvatetun poikansakin, Kasperin, sisarensa kimppuun, ja Kasperi teki mielityötänsä niin suurella innolla, ett'ei hän tyytynytkään paljaasen raakaan suulla haukkumiseen, vaan kävi usein lyömäänkin Annia! Vielä päälliseksi sai isä senkin aikaan, että Annin äitikin rupesi toisten kanssa Annia vihaamaan ja sättimään! Eikä isännän ollutkaan vaikea saada vaimoansa siihen taipumaan; sillä kodissa vallitsevat mielipiteet olivat aikojen kuluessa jo juurtuneet hänen mielestänsä niin oikeiksi, ett'ei hän luullut missään muualla maailmassa oikeaa olevankaan, kuin ainoastaan Niemimäkelässä!
Kaiken tämän tähden tuli Annin tila kovin surkuteltavaksi, semminkin kun hänelle kävi vihamieliseksi oma äitinsäkin, jolta hän toki siihen asti, kumminkin muissa asioissa, oli saanut aina jotakin hoivaa ja huojennusta; sillä viimeinen on toki äiti, joka sulkee sydämensä lapseltansa, vaikka lapsi näyttäisitkin rikokselliselta. Mutta kun se viimeinen turva on poissa lapselta, joka on jo tullut muiden perheen jäsenten vihattavaksi ja jonka luullaan sen ansainneen tottelemattomuudellansa ja sopimattomalla käytöksellään, silloin on hän kaikki turvansa kodissaan kadottanut ja vainotun tila on tullut monta vertaa surkeammaksi.
Niin he vihasivat Anni-rukkaa yksistä neuvoin, milloin he uhkasivat ajaa hänet tyhjin käsin pois kotoa, milloin pieksää hänet ikuiseksi vaivaiseksi. Toisinaan he taas lyöttäysivät hyväksi Annille, jolloin aina rukoilivat kyynelsilmissä, ett'ei hän toki häpäisisi itseänsä ja heitä niin köyhällä naimisella. Niinä hetkinä kokivat he aina Annille esitellä toisia muka parempia ja rikkaampia kosijoita, mutta Anni hylkäsi ylönkatseella kaikki tarjoukset ja sanoi ennen tahtovansa kuolla kuin luopua Iikasta! — Niin luja on totinen ja vilpitön rakkaus!