Tuota naapurinsa rahan lainaan hakemista piti Jäykkälän isäntä hyvin kummana, ja kun joku vaan puhui Niemimäkelän rahoista ja rikkauksista, pudisti hän epäileväisesti päätänsä, mutta ei puhunut kenellekään siitä sen enempää.
Tosi on, että Raamatun välistä olivat nyt Niemimäkelässä rahat loppuneet, ja kun ei hän saanut lainaa kyläläisiltänsä, laittoi hän poikansa pankista noutamaan useampia tuhansia markkoja. Kasperi lähti matkaan kaupunkiin ja nosti siellä tarvittavat rahat. Oli iltapäivä, kun hän rahat sai haltuunsa. Hänen sydän-alansa rupesi taas velkomaan saataviansa ja nyt oli hyvä tila tyydyttää jo tottunutta velkojaa. Hän meni ravintolaan ottamaan "naukkuja" ja siellä tuli kohta paljon hyviä ystäviä, sillä olihan Kasperi rikkaan Niemimäkelän poika, jolla oli rahoja, ja raha antaa rintaa. Naukkujen ottoa tihitettiin ja siitäkös tultiin hyvälle tuulelle. Aika tuli ikäväksi; ruvettiin ajan kuluksi pelaamaan! Peli-into kiihtyi kiihtymistään ja naukkuja otettiin väliin lisäkiihoitukseksi. Kasperi tuli juovuksiin, jonkatähden ei hän ollut edes kunnollinen pelaajakaan, ja hän kadotti markan markan perästä, sadan sadan perästä, ja aamun tullessa ei hänellä ollut rahaa kruunun mynttiä! Hän kauhistui ja hirmustui itsekin tilaansa, kun oli kadottanut kaikki rahansa; ja kuinka hän kotiinsa menisi, kun ei hänellä olisi rahoja? Hän rupesi koettelemaan tappeluonneansa, kun ei pelionni auttanut. Vihasta vahtoavin suin töytäsi hän rahojensa voittajien kimppuun, ryöstääksensä heiltä kadotetut rahansa takaisin. Tappelu kävi raivoisaksi, päihtymys ja epätoivon vimma teki Kasperin tiikerin kaltaiseksi. Hän haavoitti pahoin vastustajiansa, ja ravintolan huonekaluja ja astioita särkyi paljon siinä mylläkässä. Vaikka Kasperin vastustajia oli useampi, eivät he voineet häntä hillitä, sillä hän löi vimmatulla innolla, kaikilla, mitä vaan käteensä sai. Mutta heti tappelun alkaessa oli eräs heistä juossut kaupungille poliisia hakemaan hätään; poliisi tulikin, otti Kasperin kiinni ja vei hänet kaupungin vankilaan, yhtä tyhjänä rahoista, kuin oli kaupunkiin tullutkin! Kyllä Kasperi koki sanoa, että hän on Niemimäkelän Kasperi, vaan ei mikään auttanut, poliisi teki tehtävänsä. — Se oli kova tutkinto Kasperille, hänen isällensä niin mieluisessa maailman rannan oppikoulussa!
Kasperia ei laskettu irti kaupungin vankilasta, ennenkuin asia tuli tutkituksi raastuvassa. Eräs maaseudulta kotoisin oleva todistaja oli kerinnyt lähteä pois kaupungista, jonkatähden tutkinto viipyi useampia päiviä. Kasperi lähetti isällensä heti sanan, että hän tulisi kaupunkiin lunastamaan poikaansa pois pahasta pinteestä, johon hän oli joutunut. Isä tulikin kaupunkiin ja koki kaikin tavoin saada poikaansa pois ilman rangaistuksetta. Hän nosti pankista taas rahoja ja kulutti satoja nurkkasihteereille asiansa auttamiseksi; mutta mikään keino ei auttanut, sillä ei raha eikä Niemimäkelän nimen arvokkaisuuskaan painanut mitään oikeuden vaakakupissa, vaikka hän luuli niin paljon painavansa Peltolan kylässä rahoinensa kansalaistensa kesken. Kasperi sakotettiin vaan armotta juopumisesta ja tappelusta, ja hän tuomittiin maksamaan vielä kaupan päälle kaikki tappelussa särjetyt huonekalut. Tosin sakotettiin toisiakin Kasperin juoma- ja tappelukumppaneita; mutta mitäpäs se häntä auttoi, jos muitakin oli samassa kadotuksessa? Niin se seikka loppui.
Ensi kerran eläessään havaitsi Niemimäkelän isäntä, ett'ei Kasperi tehnyt oikein, ja vihan ja kiukun väessä haukkui ja sätti hän poikaansa, kun hän oli niin paljon hänelle tehnyt aineellista vahinkoa, ja uhkasi pieksää poikaansa; mutta hänen mieleensä ei johtunut vähääkään, että suurin syy Kasperin pahantapaiseen elämänlaatuun oli hänen oma vikansa, kun hän oli liian löyhästi valvonut poikansa kasvatusta. Tosin oli isä pojallensa valinnut ja määrännyt oppikouluksi tuon moniluokkaisen maailman rannan; mutta nyt havaitsi hän, että siellä saatetaan opettaa muutakin, ei vaan rahojen kokoamista, vaikkapa aivan päinvastaisiakin asioita. Mutta sen kaiken piti hän vaan poikansa vikana, jolla oli niin "huono pää", ett'ei hänestä voinut sen parempaa tulla.
Elämä Niemimäkelässä tasaantui taas tuonkin tapauksen perästä entiselleen, eikä siitä ollut sen pitempää, mutta kylässä alkoi kuulua hiljaisia, salaisia kuiskeita, asiantuntevain kesken, että Niemimäkelän isäntä oli nostanut pankista viimeiset rahansa Kasperin lunastamiseksi ja että hänellä on jo velkojakin!
Niin kului aikaa vielä ummellensa puolitoista vuotta, eikä mitään erinomaista tapahtunut. Kasperi vaan eli tavallista menoansa: ajoi hevosella kylästä kylään, talosta taloon, markkinoilta markkinoille ja oli melkein aina hujakassa. Hän haki muka nyt morsianta itsellensä, jonka piti olla hyvin rikkaan ja muuten maanvalion, rikkaan Niemimäkelän ainoalle pojalle. Mutta Kasperin elämäntavat olivat jo tunnetut laajalle, sillä "hyvä kello kauas kuuluu, paha sanoma vielä etemmäs"; sentähden ei kukaan kunnon neiti tahtonut yhtyä hänen kanssansa. Jospa hän olisi aikanansa nainut jonkun siveän ja lujaluontoisen, vaikka köyhemmänkin tytön, joka silloin ei olisi ollut mahdotonta, niin kenties olisi koko Niemimäkelän ja Kasperin elämä tullut toisenlaiseksi; kenties olisi talo tullut häviöstä pelastetuksi, kun olisi hellä käsi tullut tasoittelemaan ja hillitsemään talossa syntyviä epäkohtia, kun olisi tullut hellä sydän, vaikka ei rikaskaan, palkitsemaan huonoa kasvatusta — kenties, kenties?
Kaikkialla saivat Kasperin naimatuumat huonon lopun ja alakuloisuus valtasi koko talon väen; eikä kummakaan, sillä kuuluisalla nimellä oli Kasperin naimisen kautta luultu saatavan toisia rahoja menetettyjen sijaan.
Eräänä pyhänä, kun väki kirkosta palasi, toivat he sen oudon uutisen tullessaan, että Niemimäkelän talo irtaimineen päivineen kuulutettiin pakko-huutokaupalla myötäväksi! Eikä se uutinen kovin kyläläisiä oudostuttanutkaan, sillä olihan ollut liikkeellä jos jonkinlaisia kuiskeita.
Nyt olivat rahat loppuneet jo Raamatun sisältäkin; ei Raamattu ollutkaan niitä pyhittänyt vääryyteen. Olisipa tainnut olla parempi, jos olisivat itse sieltä hakeneet pyhitystä, kenties olisi silloin rahatkin tulleet pyhitetyksi; ehtynyt oli nyt Raamattu, ehtynyt pankki ja maa oli jo aikaa ehtynyt; ehtyneet olivat myöskin ne monet lainanantajat, joilta isäntä oli jo kauvan salaa rahaa lainannut; mutta heidän sydän-alansa ja kunnianhimonsa, ne eivät olleet ehtyneet! Metsät olivat kyllä kerran ennenkin jo kauniina pölkkyinä uineet pitkin virtoja ja putouksia teille tietämättömille Niemimäkelän isännältä, mutta nyt ne olivat uineet toisenkaltaisina ja toista tietä ja vieläpä toisenlaisia putouksiakin myöten, semmoiseen kuiluun, josta eivät ne enään palanneetkaan takaisin minään luotettavana esineenä, vaan ainoastaan paksuna sakeana sumuna, jota kutsutaan turmelukseksi.
VI. Uusi isäntä.