"Kahdeksantuhatta markkaa, yhdessä maksupostissa."
"Se on liian paljo näin alasmenneestä maasta; ottakaa neljätuhatta paikalla kouraanne!"
"Ei niin halpaan hintaan käy maatansa myöminen."
"Minun täytyy sitte lähteä muualta maan-ostoon; kyllä minä maita saan", sanoi vieras; samassa löi hän kädellään rinnallansa riippuvaan matkalaukkuunsa ja sanoi: "Täällä on millä möllätään."
Kun Niemimäkelän isäntä luuli rahamiehen menevän pois tyköään ja kaupan aikaan-saaminen heille kumminkin oli ainoa pelastuksen ehto, laski hän maansa hinnan kuuteentuhanteen, mutta sitä innokkaammin tarjosi ostaja neljäätuhatta! Jäykkälän isännän kävi kovin sääliksi uupuneen naapurinsa perinpohjainen häviö, sillä jos he olisivat maansa myöneet tarjottuun hintaan, ei heille itsellensä olisi jäänyt mitään, vaan ne neljätuhatta markkan olisivat kaikki menneet entisiin velkoihin; varsinkin harmitti häntä se seikka, kun naapurinsa oli joutunut tunnottoman seikkailijan kelkkaan, jonkalaiseksi hän nyt jo vieraansa tunsi. Hän koetti sopivassa tilaisuudessa saada tiedoksi Niemimäkelän isännälle, ettei hän möisi maatansa niin helppoon; mutta tämä ei käsittänyt oliko ne kieltämisen vai kehoituksen merkkiä. Jäykkälän isäntä koki kaikin tavoin Niemimäkelän isännälle saada tietoa tuosta; mutta se oli mahdoton, sillä ostaja piti hänet niin tarkoin silmällä kaikkine liikkeineen, että eri mielipiteitä ei voinut ilmituoda.
Kun ostaja yhä vaan pysyi tarjouksessaan, sanoi Niemimäkelän isäntä viimein alakuloisesti: "En tiedä! pitänee käydä toisilta miehiltä kysymässä, mitä he siihen sanovat", ja niin lähti hän huoneesta ulos.
"Nyt meidän kauppamme käypi hyvästi", sanoi vieras, talon isännän pois mentyä.
"Niin se käypi."
"Maa lienee ainakin kahdeksantuhannen arvoinen?"
"Kahdenkin-toista tuhannen."