"Se on kaunis voitto!"
"Saisitte te siitä maksan sen hinnan, jonka he vaativatkin; kyllä sittekin voittoa jäisi."
"Mikä pakko maksaa paljoa, kun vähemmälläkin saa? Ja ilman sitä, olisihan teillä itsellänne ollut kyllin aikaa maksaa maasta isot hinnat."
"Minä en tarvitse sen enempää maata, kuin mitä minulla on", sanoi
Jäykkälän isäntä ja teetteli lähteäkseen ulos.
"Mihin, sen nimessä, te menette? Pysykää huoneessa siksi kuin kaupat on tehty ja kirjallisesti vahvistettu", hätäili ostaja, kun näki Jäykkälän isännän ulos pyrkivän; luultavasti pelkäsi hän, että luottamaton kumppani kenties kuihkisi jotakin myöjälle ja niin pilaisi hänen etuisan kauppansa.
"Minä käyn vaan ulkona", sanoi Jäykkälän isäntä ja meni ulos, huolimatta rikkaan kiellosta, sillä hän oli omistansa toimeen tuleva kansalainen, joka ei ollut joutunut kenenkään mammonan orjuuteen.
Kun Jäykkälän isäntä tuli ulos, tapasi hän kartanolla talon isännän pienen poikasen jonka hän käski isäänsä käskemään talliin hänen puheillensa, johon hän itse varalta meni. Kun talon isäntä tuli, sanoi Jäykkälän isäntä: "Älkää, Jumalan tähden, myökö maatanne neljään eikä vielä kuuteenkaan tuhanteen; antaa hän siitä kahdeksankin tuhatta, minä panen pääni pantiksi siitä; jos lähtee pois, niin antaa vaan mennä, kyllä vielä palaakin. Ei ole aikaa enempää puhua, mutta muistakaa, mitä olen sanonut. Hänellä ei ole omaatuntoa ollenkaan, jonkatähden hän, rahojensa turvissa, kokee teidät saada perinpohjin lankeamaan — minä menen edeltä kamariin, tulkaa te vähän jälestä!"
Kun Jäykkälän isäntä tuli kamariin, kysyi maan-ostaja häneltä:
"Tapasitteko talon isännän ulkona käydessänne?"
"Noo — en", vastasi toinen vähän häpeillen. Samassa tuli talon isäntä huoneesen.
"Mitäs toiset miehet sanoivat, aikovatko talon myödä neljään tuhanteen?" kysyi ostaja.