"Mietimme siellä, ettemme myö maatamme alle kahdeksan tuhannen", sanoi isäntä.
"Kyllä minä nyt jo ymmärrän, mistä tuulee ja mistä tämä kaikki on kotoisin; olkoon kauppa sitte sinään, kyllä minä maita saan", sanoi ostaja ja lähti paikalla pois.
Kun hän tuli kartanolle, seisoi hän siinä miettimässä tovin aikaa. Hän palasi takaisin huoneesen ja sanoi: "Koska olette niin tinkisä, niin minä nostan kaksituhatta, siis siihen määrään, johon olette suostuneet maanne myömään."
"Ei alle kahdeksan tuhannen; alle se menee sittenkin oikeasta hinnastansa", sanoi isäntä.
"Ei; niin paljoa en maksa ikänä maastanne; liiaksikin olen siitä jo tarjonnut."
"Teidän täytyy sitten olla maksamatta", sanoi talon isäntä, vähän ylvästellen, kun oli jo saanut rohkeutta.
"Te olette kummallisia ihmisiä! Te ette osaa antaa mitään arvoa rahalle, ettekä omille sanoillennekaan!"
"Minkäpä minä sitte teen, kun asia kerran niin on miehissä päätetty."
"Minä en maksa kahdeksaa tuhatta."
"Ja minä en myö alle,"