[52] Tuo ajatus, että itsekukin ihminen heti syntyessään saapi oman daimoninsa eli suojelushenkensä, joka häntä suojelee, johtaa ja opastaa, ja joka kauan aikaa vielä kristikunnassakin vallitsi, oli muinaisuudessa aivan yleinen. Heitä luultiin hengellisiksi olennoiksi jumalien ja ihmisten välillä (ks. Platonin ”Symposion” St. 202).]

[53] ”Glaukon taito” oli muinaisuudessa joutunut sananlaskuksi, ehk’ei varmaan tiedetä, mikä Glauko siihen syynä oli. Mainiompia sen nimisistä miehistä oli eräs valaja Glauko, joka Lydian kuningas Alyattes II:elle valmisti kuuluisan pyhälahjan. Toisen Glaukon sanotaan rakentaneen Argo-laivan. Eräästä kolmannesta mainitaan, että hän oli niin taitava tietäjä, jotta hänen sanotaan siinä opettaneen itse Apollonia.]

[54] Vanhan ajan viljely-kansat asuivat Keski- (ja Musta-) meren ympärillä, ja näihin tienoihin ulottuivat parhaasta päästä Kreikkalaisten maantieteelliset tiedot Platonin aikana. Tämän alueen rajat olivat idässä Fasis-virta, lännessä Herkuleen-pylväät Hispaniassa.]

[55] Iliadi VIII, 14.]

[56] Tätä kuvaelmaa Manalasta ei saa ottaa ymmärtääksensä niin tarkalleen, että joka eri kohta olisi säntillensä niin, kuin Platoni sen kuvaa. Se on päinvastoin vaan, niinkuin Platoni sitä kutsuukin, ”mythi,” joka yleisillä viivoilla piirtää kuvaelman Manalan kolkoista majoista, jossa epä-hurskasten sielut ajelehtivat. ”Mythin” tarkoitus onkin vaan osoittaa sielun kuolemattomuuden-opin käytöllistä puolta, minne kuolleitten kuolemattomat sielut joutuvat, ja mitenkä itsekukin ihminen on syypää siihen, minlaiseksi hänen tilansa tulee kuoleman jälkeen. Puhtaat ja hurskaat, filosofit, joutuvat tuonne ylhäälle jumalien pariin, epähurskaat taas syöstään iki-päiviksi Tartaroon. Näitten välillä on vielä kolmaskin tila, joka kuitenkaan ei ole pysyvä, vaan muuttuva. Tähän joutuvat ne, jotka eläissään ovat noin ”keskimääräisesti” eläneet, ja joitten siis täytyy kauan aikaa ensiksi kärsiä rikostensa rangaistuksia, ennenkuin he, puhdistettuina, otetaan autuaallisten asuntoon.]

[57] Kreikkalaisissa oli tapana lääketaiteen jumalalle Asklepiolle (Eskulapio) uhrata kukko, kun kovasta taudista parantuivat. Sokrateelle oli kuoleminen sama kuin tointuminen kovasta taudista. Hän, hänen sielunsa, pääsi kuoleman kautta hurskasten puhtaasen asuntoon.]