Sokrates. Ja eikö kaikki muutkin tuollaiset, semmoiset kuin kitaran soittelu kilpajuhlissa?[129]
Kallikles. Kyllä.
Sokrates. Entä sitte kuorojen harjoitus tehtäviinsä ja dithyrambien sepittely?[130] eivätkö nekin sinusta ole samaa laatua? Vai luuletko Kinesiaan Meleksen pojan pitävän väliä siitä että sanoisi semmoista, josta kuulijat tulisivat paremmiksi, tai luuletko hänen miettivän vain millä keinoin hän osaisi olla yleisölle mieliksi?
Kallikles. Se on ilmi totta ainakin Kinesiaaseen nähden, Sokrates.
Sokrates. No entä hänen isänsä Meles, tähtäsikö hän sitte mielestäsi parasta, kitaraa soitellessaan? Tosin hän ei tähystellyt edes suloisintakaan, sillä hän ikävystytti kuulijoita soitollaan. Mutta tarkkaa nyt tätä: eikö kitaransoitto yleensä ja dithyrambien laulelu sinusta näy keksityn vain sulotunteen takia?
Kallikles. Kyllä minusta.
Sokrates. Entäs tuo murhenäytelmän kunnianarvoisa ja ihmeteltävä runous, mitähän se harrastaa?[131] Eikö sen koko puuha ja harrastus sinusta näy tarkoittavan katselijain miellyttämistä? Vai pyrkiikö se mielestäsi jättämään sanomatta sellaista, joka kyllä on kuulijoille suloisaa ja hauskaa, mutta sen ohessa myös turmiollista? Tai jos jotakin on heille ikävää kuulla, mutta sisältää terveellistä totuutta, lausuu ja laulaako se heille semmoista, olkoot siitä mielissään tai pahoillaan? Kumpaan suuntaan näyttää sinusta traagillinen runous käyvän?
Kallikles. Selväähän on, Sokrates, että se paremmin pyrkii sulotunteen puolelle ja yleisöä miellyttämään..
Sokrates. Emmekö sanoneet, Kallikles, että tuommoinen on mielistelyä?
Kallikles. Kyllä niin.