Sokrates. Tulemmeko siis puheenparren mukaan sittenkun kemut jo on juotu, vai miten?[2]
Kallikles. Niin, ja komeat ne kemut olivatkin. Paljo herkkuja, vieläpä hienojakin Gorgias meille vastikään tarjosi.
Sokrates. Voi että myöhästyimme! Mutta se on tuon Khairephonin syy, joka viivytti meitä torilla niin kauan.
Khairephon. Ei ole hätää, Sokrates; kyllä siihen varmaan apu saadaan. Gorgias on minun ystäväni, niin että hän kyllä pitää esitelmän meillekkin, vaikkapa nyt heti, jos tahdot, tai toiste, jos siihen tyydyt.
Kallikles. Mitä, Khairephon? haluaako Sokrates kuulla Gorgiasta?
Khairephon. Sitä vartenhan me tässä olemme.
Kallikles. Suvaitkaa sitten astua sisään tänne, sillä minun luonani
Gorgias majailee ja täällä saatte kuulla häntä.
Sokrates. Kiitoksia paljon, Kallikles! Mutta tahtoneekohan tuo ruveta keskusteluun meidän kanssamme?[3] Tahtoisin näet tiedustella häneltä, mikä hänen taiteensa olento ja merkitys on, mitä hän oikeastaan opettaa ja mitä hän tarjoutuu tekemään. Muut sanottavansa hän esittäköön, kuten sanoit, toiste.
Kallikles. Paras on että kysyt sitä häneltä itseltään, Sokrates. Se olikin yksi kohta hänen esityksessään: hän kehoitti näet äsken läsnäolevia kysymään häneltä, mitä hyvänsä kukin tahtoi, ja kaikkeen hän lupasi vastata.
Sokrates. Sehän on hauska tietää. — Khairephon, kysyppä häneltä!