PHAIDROS: En erikoisen hyvää.
SOKRATES: Mutta olemmeko me, hyvä ystävä, moittineet puhumisen taitoa karkeammin kuin tulee? Se saattaisi kenties sanoa: "Mitä te ihmeelliset miehet lörpöttelette? Minähän en pakota ketään, joka ei tunne totuutta, puhumista oppimaan, vaan jos joku seuraa minun neuvoani, hankkii hän ensin taidon siitä ja käy sitten vasta minuun käsiksi. Mutta siitä minä kerskun, ettei se, joka tuntee olevaisen, ilman minua kaikista huolimatta voi taiteen sääntöjen mukaan taivuttaa muita mielipiteensä puolelle."
PHAIDROS: Eikö se ole oikeassa tätä väittäessään?
SOKRATES: Myönnän olevan, jos ne väitteet, jotka ovat sitä lähenemässä, todistavat, että se on taidetta. Sillä olen kuulevinani muutamien vastaväitteitten lähenevän ja väittävän, että se valehtelee, ja ettei se ole taidetta vaan epätaiteellista askartelua.
[Puhumisen todellista taidetta[57] — sanoo Lakedaimonilainen — ei ole ilman käsitystä totuudesta eikä tule olemaankaan.]
PHAIDROS: Näitä vastaväitteitä on tarvis. Tuo ne siis tänne ja tutki, mitä ja millä tavalla ne puhuvat!
SOKRATES: Tulkaa tänne, jalot lapset, ja koettakaa saada Phaidros, kauniiden lasten isä, uskomaan, että jollei hän tarpeeksi pyri viisauteen, hän ei koskaan ole kykenevä puhumaan mistään! Vastatkoon nyt Phaidros!
PHAIDROS: Kysykää!
SOKRATES: Eikö puhetaito yleensä mahda olla sielujen ohjausta sanojen avulla, ei vain oikeussaleissa ja muissa julkisissa kokouksissa, mitä niitä sitten onkaan, vaan myös yksityisissä, ollen sama, olkoon kysymys sitten pienestä tai suuresta. Ja eikö sen oikea käyttö ole yhtä arvokasta tärkeissä kuin vähäpätöisissäkin asioissa? Vai miten sinä olet tästä kuullut?
PHAIDROS: En kautta Zeun ole kuullut lainkaan tällä tavalla, vaan taiteellisesti puhutaan ja kirjoitetaan varsinaisesti oikeusasioissa ja myöskin kansanpuheissa siten puhutaan. Enempää en ole kuullut.