SOKRATES: Olen siis kuullut,[74] että Naukratiin lähellä Egyptissä eli muuan sikäläisistä vanhoista jumalista, jolle on pyhitetty lintukin, jota he kutsuvat Ibikseksi. Itse jumalan nimi oli Theuth. Tämä on ensinnä keksinyt luvun ja laskutaidon, mittausopin ja tähtitieteen, edelleen lauta- ja kuutiopelit ja niin myös kirjaimet. Koko Egyptin kuninkaana taas oli silloin Thamus ylimaassa suuressa kaupungissa, jota helleenit kutsuvat Egyptin Thebaiksi kuten he kutsuvat jumalaa Ammoniksi. Tämän luo tuli Theuth, näytteli taitojaan ja sanoi, että niitä piti jakaa muille egyptiläisille. Hän kysyi silloin, mitä hyötyä kustakin oli ja toisen esitellessä, hän milloin moitti, milloin kiitti sen mukaan kuin Theuth näytti puhuvan oikein tai väärin. Ja Thamuksen sanotaan kustakin taidosta lausuneen kumpaankin suuntaan laajoja arvosteluja, joita kävisi liian pitkäksi tarkoin esittää. Mutta kun hän oli kirjainten kohdalla, sanoi Theuth: "Tämä oppi, oi kuningas, tekee egyptiläiset viisaammiksi ja muistiltaan paremmiksi, sillä se on keksitty apukeinoksi muistille ja viisaudelle." Tämä vastasi:
"Taitavin Theuth! Toiset kykenevät synnyttämään sitä, mitä taitoihin kuuluu, toiset taas arvostelemaan, miten suuri osuus hyötyä, ja miten suuri vahinkoa siitä koituu niille, jotka joutuvat sitä käyttämään. Niinpä sinä, kirjainten isä, olet kiintymyksestä niihin esittänyt aivan päinvastaista kuin ne aikaansaavat. Sillä niiden sieluissa, jotka oppivat tämän taidon, se synnyttää unhoitusta siitä syystä, että he laiminlyövät muistia, koska he luottaen kirjoitukseen palauttavat asioita mieleensä ulkoapäin vieraitten merkkien vaikutuksesta, ei sisältäpäin omasta itsestään. Et siis ole keksinyt apuneuvoa muistille, vaan mieleenpalauttamiselle. Ja vain rikkiviisauden toimitat opetuslapsille, et todellista viisautta. Sillä ilman opetusta paljon kuultuaan luulevat he olevansa monitietoisia, vaikka he enimmältä osalta ovat tietämättömiä ja ikäviä seurustelussa, tultuaan rikkiviisaiksi sen sijaan että olisivat tulleet viisaiksi."
PHAIDROS: Hyvä Sokrates, helposti sepität sinä egyptiläisiä ja minkämaisia tarinoita vain tahdot.
SOKRATES: Toiset ovat sanoneet, hyvä ystävä, että dodonalaisen Zeun pyhätössä olevan tammen sanat ovat olleet ensimäiset ennussanat. Silloiset ihmiset, he kun eivät olleet niin viisaita kuin te nuoret, tyytyivät yksinkertaisuudessaan kuuntelemaan tammea ja paatta, jos ne vain puhuivat totta. Mutta sinusta kenties on eroa siinä, kuka puhuja on ja mistä kotoisin. Sillä sinä et pidä vain sitä silmällä, onko asianlaita niin vaiko toisin.
PHAIDROS: Syystä moitit minua, ja minusta näyttää kirjainten laita olevan niin kuin thebalainen sanoi.
SOKRATES: Se joka siis luulee kirjaimissa jättävänsä jälkeensä jonkun taideopin ja se joka on ottanut sen vastaan siinä uskossa, että kirjaimista on lähtevä jotakin selkeätä ja varmaa, se lienee jokseenkin yksinkertainen eikä itse asiassa käsitä Ammonin ennustusta, arvellessaan, että kirjoitetuilla puheilla olisi jotain enempää tehtävää, kuin muistuttaa sitä, joka tuntee ne asiat, mistä ne on kirjoitettu.
PHAIDROS: Aivan oikein.
SOKRATES: Sillä kirjoituksella on, Phaidros, seuraava vika ja se on todellakin siinä maalaustaiteen kaltainen. Sillä senkin tuotteet seisovat aivan kuin elävinä, mutta jos niiltä jotakin kysyy, ovat ne juhlallisen hiljaa. Samalla tavalla on puheitten laita. Sillä luulisipa niitten puhuvan jotakin ymmärtäen, mutta jos kysyy jotakin puhutusta haluten saada siitä selvemmän käsityksen, niin ilmaisevat ne aina vain yhtä ja samaa. Ja jokainen puhe, kun se kerran on kirjoitettu, vierii kaikkialle, yhtä hyvin niiden luo, jotka sitä ymmärtävät, kuin niiden luo, joille se ei lainkaan sovellu, eikä ymmärrä, keille sen tulee puhua, keille ei. Jos sitä taas loukataan ja syyttömästi parjataan, tarvitsee se aina isänsä apua. Sillä itse se ei kykene puolustautumaan eikä auttamaan itseään.
PHAIDROS: Tässäkin puhut aivan oikein.
SOKRATES: Mutta mitä tuumit? Tarkastammeko toista puhetta, joka on edellisen täysi veli, millä tavoin se syntyy, ja kuinka paljoa paremmaksi ja kykenevämmäksi tätä se kehittyy?