PHAIDROS: Mitä puhetta sitten ja millä tavoin syntyvää tarkoitat?
SOKRATES: Sitä, joka ymmärryksellä piirretään oppivan sieluun, joka kykenee puolustamaan itseänsä, ja tietää, keille tulee puhua ja keiden seurassa olla vaiti.
PHAIDROS: Sitä tarkoitat tietävän elävää ja sielukasta puhetta, jonka varjokuvaksi täydellä syyllä voisi kirjoitettua kutsua.
SOKRATES: Aivan niin. Mutta sano minulle seuraavaa: Kylväisikö järkevä maanviljelijä ne siemenet, joista hän erikoisesti pitäisi huolta ja toivoisi saavansa satoa, täydellä todella kesällä Adoniin[75] yrttitarhoihin ja iloitsisi nähdessään niiden kahdeksassa päivässä kehittyvän täyteen mittaan, vai tekisikö hän näin huvin vuoksi ja juhlan takia, kun hän ylipäätään niin tekisi? Eikö hän päinvastoin kylväisi, maanviljelystaidon sääntöjä noudattaen niitä siemeniä, joiden takia hän oli nähnyt paljon vaivaa, sopivaan maahan ja olisi tyytyväinen, jos se, minkä hän on kylvänyt, kypsyisi kahdeksantena kuukautena?
PHAIDROS: Niin hän varmaankin tulisi tekemään, Sokrates, tämän tosissaan, tuon taas, kuten sanot, muuten vain.
SOKRATES: Pitääkö meidän nyt väittää, että sillä, jolla on tietoa oikeasta, kauniista ja hyvästä, on vähemmän järkeä omiin siemeniinsä nähden kuin maanviljelijällä?
PHAIDROS: Ei mitenkään.
SOKRATES: Tosissaan hän siis ei niitä piirrä musteeseen ja kylvä niitä ruokokynää myöten puheitten mukana, jotka ovat kykenemättömät sanalla itseään auttamaan ja kykenemättömiä opettamaan totuutta.
PHAIDROS: Ei todennäköisesti ainakaan.
SOKRATES: Ei varmastikaan, vaan kirjaintarhoihin hän on — kuten näyttää — kylvävä ja piirtävä huvin vuoksi, kun hän piirtää, ja hän kokoaa itsellensä varastoon muistiinpanoja huonomuistista vanhuutta varten, siltä varalta, että hän siihen ehtii, ja hän on iloitseva nähdessään hentojen tainten kasvavan. Ja kun muut nauttivat muista huvituksista, kostutellen itseään juomingeissa ja muissa tilaisuuksissa, jotka ovat näille läheistä sukua, silloin hän, kuten näyttää, näitten huvitusten asemasta huvittelee siten kuten olen kertonut.