PHAIDROS: Kuinkas muuten?
SOKRATES: Ilmoita tämä nyt ystävällesi!
PHAIDROS: Entäs miten sinä olet tekevä? Sillä eihän tule sivuuttaa sinun ystävääsi.
SOKRATES: Ketä sitten?
PHAIDROS: Kaunista Isokratesta.[76] Mitä sinä tulet hänelle ilmoittamaan, Sokrates. Mitä me sanomme hänen olevan?
SOKRATES: Isokrates on vielä nuori, Phaidros. Mutta aion kuitenkin sanoa, mitä hänestä aavistan.
PHAIDROS: Mitä sitten?
SOKRATES: Hän näyttää luonnonlahjoiltaan olevan parempi kuin että häntä ja Lysiaan tyyliin kulkevia puheita voisi rinnastaa, ja hänen luonteensa on jalompaa yhdistelmää, niin ettei olisi lainkaan ihmeellistä, jos hän, iän varttuessa, puheissa, joita hän nyt harrastaa, paljon voittaisi muut, jotka milloinkaan ovat puhetaitoa harrastaneet, kuin lapset, ja jos häntä, siinä tapauksessa ettei tämä häntä tyydytä, ajaisi jumalallisempi into suurempiin tehtäviin. Sillä luonnostaan on miehen sielussa jotakin pyrkimystä viisauteen. Tämän tervehdyksen vien minä näiltä jumalilta Isokrateelle, lemmikilleni, vie sinä nuo toiset Lysiaalle, sinun lemmikillesi!
PHAIDROS: Niin on tapahtuva. Mutta lähtekäämme, koska hellekin on helpottanut!
SOKRATES: Eikö ole sopivaa, ennenkuin lähdemme, rukoilla näitä jumalia?