PHAIDROS: Tosiaankin, Sokrates, on kuunteluaihe sinulle sopiva. Sillä puhe, jonka parissa vietimme aikaamme, koski tavallaan rakkautta. Lysias on näet kuvannut, mitenkä jonkun kauniin nuorukaisen rakkautta koetetaan voittaa. Valloitusyritystä ei kuitenkaan tee hänen rakastajansa, ja siinä juuri onkin ajatuksen hienous. Hän sanoo nimittäin, että on osoitettava suurempaa suosiota sille, joka ei rakasta, kuin sille, joka rakastaa.
SOKRATES: Mikä jalo mies! Olisipa hän vain kirjoittanut, että tulee enemmän suosia köyhää kuin rikasta, vanhaa kuin nuorta ja kaikkea muuta joka soveltuu sekä minuun että useimpiin teistä. Sillä silloin tosiaankin nämä puheet olisivat sivistäviä ja yleishyödyllisiä. Minä puolestani olen nyt saanut sellaisen halun kuulla, että jos sinä ulotat kävelymatkasi vaikka aina Megaraan[8] asti ja Herodikoksen[9] tavoin kuljet kaupungin muurille saakka ja sieltä takaisin, en kuitenkaan jää pois seurastasi.
PHAIDROS: Mitä tarkoitat, parahin Sokrates? Luuletko sinä, että minä, joka olen oppimaton mies, voin muististani esittää, mitä Lysias, nykyajan ihmisistä kirjoitustaidossa etevin, pitkän ajan kuluessa rauhassa kaikilta häiriöiltä on sommitellut, tavalla, joka olisi hänen arvoistaan. Kaukana siitä. Ja kuitenkin tahtoisin kyetä tähän paljoa mieluummin kuin saada paljon rahaa.
SOKRATES: Hyvä Phaidros! Jollen tunne Phaidrosta, on minun täytynyt unohtaa itsenikin. Mutta ei kumpaakaan tästä ole tapahtunut. Sillä tiedän hyvin, että se mies kuullessaan Lysiaan puheen ei ole kuullut sitä vain yhtä kertaa, vaan on yhä uudestaan pyytänyt tätä lukemaan sen hänelle, jota pyyntöä tämä mielellään on noudattanut. Eikä edes tämä ole hänelle riittänyt, vaan lopuksi on hän ottanut kirjan ja tutkinut niitä kohtia, jotka ovat häntä enimmin miellyttäneet. Ja kun hän näin tehden on istunut varhaisesta aamusta asti, on hän lopuksi väsynyt ja lähtenyt kävelemään opittuaan — kuten minä ainakin luulen, koira vieköön — puheen ulkoa, jollei se ole ollut kovin pitkä. Ja hän kulki ulkopuolelle kaupungin muurin, voidakseen sitä rauhassa harjoitella. Ja kun hän kohtasi erään, joka sairastaa halua kuulla puheita, niin hän tuli iloiseksi hänet nähtyään, koska hän nyt luuli saavansa haltioitumistoverin,[10] ja pyysi tätä kävelykumppanikseen. Mutta kun puheitten lempijä käski häntä puhumaan, niin teeskenteli hän haluttomuutta puhua. Ja kuitenkin hän lopulta, vaikkei kukaan häntä vapaasta tahdostaan kuuntelisi, väkisin puhuisi. Pyydä siis, sinä Phaidros, häntä heti tekemään se, minkä hän kaikissa tapauksissa pian on tekevä.
PHAIDROS: Minun on tosiaankin parasta esittää se niin hyvin kuin voin. Sillä näyttää siltä, ettet sinä päästä minua, ennenkuin olen sen jollakin tavalla sinulle lausunut.
SOKRATES: Aivan oikea on tämä arvelusi minusta.
PHAIDROS: Minä teen siis niin. Sillä itse asiassa, hyvä Sokrates, en ole mitenkään oppinut ulkoa hänen sanojaan, mutta sisällön melkein kaikesta, minkä kautta hän sanoi rakastavan aseman eroavan sen asemasta, joka ei rakasta, tulen kyllä pääkohdittain järjestyksessä esittämään alusta alkaen.
SOKRATES: Kuitenkin näytettyäsi ensin, rakkaani, mitä sinulla on vasemmassa kädessäsi vaipan alla. Minä näet aavistan, että sinulla siellä on itse puhe. Jos niin on laita, niin ole vain siinä uskossa, että pidän paljon sinusta, mutta suurta halua ei minulla ole, jos kerran Lysias on läsnä, tarjoutua sinun opetettavaksesi. Kuule, näytä se minulle!
PHAIDROS: Seis! Sinä, Sokrates, olet riistänyt minulta toivoni saada harjoitella sinä kuulijanani. Mutta minne tahdot meidän istuutuvan lukemaan?
SOKRATES: Poiketkaamme tästä ja käykäämme alas Ilisokselle![11] Sitten voimme rauhassa istuutua minne hyväksi näemme.