"Myöskin ovat useat niistä, jotka rakastavat, ennen alkaneet tuntea himoa ruumiilliseen nautintoon, kuin he ovat tunteneet asianomaisen luonteenlaadun ja ne olosuhteet, joissa hän elää, niin että on epävarmaa, vieläkö he silloin tahtovat olla heidän ystäviänsä, kun he ovat tyydyttäneet himonsa. Mitä taas niihin tulee, jotka eivät rakasta, ja jotka ovat näin tehneet, jo aikaisemmin oltuaan ystäviä keskenään, niin on todennäköistä, ettei se hyvä, jota ovat kokeneet, heikennä heidän ystävyyttään, vaan että tämä säilyy merkkinä siitä, mitä tuleva on. Vieläpä on sinulla mahdollisuus tulla paremmaksi, jos tottelet minua kuin jos tottelet rakastajaa. Sillä he kiittävät vastoin sitä, mikä on parasta, mitä sinä puhut tai teet, osaksi sentakia, että pelkäävät joutuvansa vihoihisi, osaksi sentakia, että he himonsa takia eivät kykene paremmin ymmärtämään. Sillä seuraavanlaisia ilmenemismuotoja on rakkaudella: ne, joilla ei ole onnea mukanaan, se saattaa pitämään tuskallisena sitä, mikä ei tuota toisille tuskaa, ne taas, joita onni suosii, se saattaa kohdistamaan kiitoksensa siihenkin, mikä ei ole nautinnon arvoista. Niinpä siis tulee rakastavia paljoa ennemmin sääliä kuin kadehtia. Jos taas noudatat minun mieltäni, niin en ensiksikään seurustele kanssasi vain hetken nautintoa ajatellen, vaan myös tulevaa hyötyä, en rakkauden voittamana, vaan itseni voittaen, en pikku asioitten takia ankarasti vihastuen, vaan suurten asiain takia hitaasti ja lievästi pahastuen, antaen anteeksi sen, mikä ei ole tahallista ja koettaen torjua sitä, mikä on tahallista. Sillä nämä ovat merkkejä ystävyydestä, joka on kauan kestävä. Jos taas sinusta tuntuu siltä, ettei ystävyyssuhde voi olla luja, jollei ole rakastunut, tulee sinun ajatella, ettemme siinä tapauksessa pitäisi poikiamme suuressa arvossa emmekä isiämme ja äitejämme, ettei meillä olisi uskollisia ystäviä, joita emme ole saaneet sellaisen himon takia, vaan muitten pyrkimyksien tähden.
"Edelleen, jos tulee enimmän tehdä mieliksi niille, jotka tätä pyytävät, niin on soveliasta myöskin mitä muihin ihmisiin tulee tehdä hyvää, ei parhaille, vaan avuttomimmille. Sillä vapautettuina suurimmasta pahasta tulevat he tuntemaan suurinta kiitollisuutta. Niin, vieläpä yksityisiin pitoihinsa ei kannattaisi kutsua ystäviään, vaan niitä, jotka kerjäävät ja ovat kunnollisen ravinnon puutteessa. Sillä he tulevat osoittamaan kiitollisuuttaan hyväntekijöilleen, seuraamaan heitä, saapumaan heidän ovelleen, suuresti iloitsemaan, tuntemaan mitä syvintä kiitollisuutta ja toivottamaan heille kaikkea hyvää.
"Mutta kenties onkin soveliasta, ettei tee niille mieliksi, jotka sitä kiihkeimmin pyytävät, vaan niille, jotka kykenevät osoittamaan suurinta kiitollisuutta ei ainoastaan niille, jotka rakkautta kerjäävät, vaan niille, jotka ovat sen arvoisia, ei kaikille niille, jotka tulevat nauttimaan nuoruudestasi, vaan niille, jotka ovat valmiit antamaan sinulle tultuasi vanhemmaksi omista hyvyyksistään, ei niille, jotka saatuaan tahtonsa täytetyksi, ylpeilevät muitten edessä, vaan niille jotka häveliäinä pitävät sen salaisuutena kaikilta, ei niille, jotka vain vähän aikaa ovat innostuneita, vaan niille, jotka samalla tavoin koko elämänsä tulevat olemaan ystäviäsi, ei niille, jotka tyydytettyään himonsa etsivät tekosyytä riitaan, vaan niille, jotka osoittavat hyvettään silloinkin, kun toiselta on nuoruuden kukoistus kuihtunut. Paina siis muistiisi mitä on sanottu, ja ajattele sitä, että ystävät nuhtelevat — niitä, jotka rakastavat, ikäänkuin heidän harrastuksensa olisi huonoa, mutta ettei koskaan ole kukaan moittinut niitä, jotka eivät rakasta, siinä mielessä, että he sen takia huonosti pitäisivät huolta itsestään.
"Mahdollisesti nyt kysyt minulta, kehoitanko minä sinua olemaan mieliksi kaikille niille, jotka eivät rakasta. Mutta minä luulen, ettei edes se, joka rakastaa, neuvoisi sinua samalla tavoin ajattelemaan kaikista rakastajista. Sillä eihän tämä itse asiassa velvoita sitä, joka rakkautta saa osakseen, yhtäläiseen kiitokseen, eikä se sinulle ole samassa määrässä mahdollista, jos haluat pysyä toisilta huomaamatta. Siitä ei tule koitua kenellekään vahinkoa, vaan molemmille hyötyä.
"Minä pidän riittävänä sen, mitä olen puhunut. Jos sinä jotakin kaipaat, jonka luulet unohtuneen, niin kysele."
Miltä tuntuu sinusta puhe, Sokrates? Eikö se tunnu olevan erinomainen sekä muissa suhteissa että erittäinkin sanontansa puolesta?
SOKRATES: Aivan haltioittava, hyvä ystävä, niin että minun on pääni aivan pyörällä. Ja näin on minun käynyt sinun takiasi, Phaidros, sinua katsellessani. Sillä kasvosi näyttivät minusta säteilevän puheen synnyttämää riemua. Ja kun minä ajattelin, että sinä paremmin ymmärrät tällaisia asioita kuin minä, seurasin sinua ja seuratessani sinua olen minäkin joutunut hurmioon sinun mukanasi, sinä jumalallinen ihminen!
PHAIDROS: Kas vaan! Sinusta näyttää sopivalta tällä tavoin laskea leikkiä?
SOKRATES: Näyttääkö sinusta sitten siltä, että minä lasken leikkiä ja etten siis ole puhunut täyttä totta?
PHAIDROS: Ei suinkaan, Sokrates. Mutta sano nyt, Sokrates, vilpittömästi, kautta Zeun, ystävyyden suojelijan: luuletko sinä, että kukaan toinen helleeneistä voisi samasta asiasta esittää toisia ajatuksia, näitä suurempia ja näitä enemmän?