PHAIDROS: Sitä en ole tiennyt. Mutta sano, kautta Zeun, Sokrates, uskotko sinä, että tämä tarina on tosi.
SOKRATES: Jos olisin uskomatta, kuten nuo viisaat, en suinkaan olisi typerä. Viisastellen minä sanoisin, että pohjatuuli oli viskannut hänet alas läheisiltä kallioilta, kun hän leikki Pharmakeian kanssa, ja kun hän näin oli kuollut, kerrottiin että Boreas oli hänet ryöstänyt — tai alas Areiopagokselta, sillä niinkin taru kerrotaan, että hänet ryöstettiin sieltä, eikä täältä. — Minusta, Phaidros, tuntuu kyllä tällainen muuten hienolta, mutta siihen nähdäkseni vaaditaan taitavaa ja uupumatonta miestä ja sen lisäksi sellaista, joka ei ole varsin onnellisessa asemassa, ei minkään muun takia kuin sen, että hänen sen jälkeen on käytävä korjaamaan Kentaurien[13] olemusta ja sitten Khimairan[14] ja että hänen luokseen tulvii kaikenlaisten Gorgonien ja Pegasosten joukko ja määrätön paljous muita käsittämättömiä ja eriskummallisia olentoja. Ja jos joku, joka ei niihin usko, yrittää vetää niitä kutakin todennäköisyyspiiriin, nojautuen tavalliseen moukan viisauteen, niin kysyy se häneltä paljon aikaa. Minulla ei mitenkään ole siihen aikaa. Ja siihen on, hyvä ystävä, syynä se, etten delphoilaisen kirjoituksen[15] mukaan, kykene tuntemaan itseäni. Naurettavalta tosiaan näyttää minusta tutkia muita asioita, niin kauan kuin tämä tuntemus minulta puuttuu. Sentähden annan minä tämän jäädä silleen ja omaksuen siitä vallalla olevan käsityksen tutkin minä, kuten äsken sanoin, en tätä, vaan itseäni, nimittäin, olenko minä Typhonia[16] mutkikkaampi ja pöyhkeämpi otus vai olenko kesympi ja yksinkertaisempi olento, luonnostani osallinen jostakin jumalallisesta ja jalosta elämänosasta. Mutta, ystävä, asiasta toiseen. Eikö tämä ollut se puu, jonka luo sinun piti meitä viedä?
PHAIDROS: Kyllä, juuri tämä.
SOKRATES: Kautta Heran, tämähän on kaunis lepopaikka! Sillä platani itse on hyvin tuuhealehväinen ja korkea, ja pensaston korkeus muodostaa kauniin siimeksen ja sitäpaitsi on se täydessä kukoistuksessa, niin että se täyttää paikan mitä ihanimmalla tuoksulla. Ja mitä suloisin lähde platanin alla pulppuaa raittihinta vettä, jos voi luottaa jalkaansa. Neitojen kuvapatsaista ja vihkilahjoista päättäen näyttää tässä olevan joidenkuiden nymfien ja Akhelooksen[17] pyhäkkö. Ja sitten, jos sallit minun siitä huomauttaa, tuntuu leppoisa tuulenhenki tässä paikassa niin miellyttävältä ja erinomaisen suloiselta ja yhtyy suvisena ja sointuvana heinäsirkkojen kuoroon. Kaikista ihaninta on kuitenkin ruoho, sitä kun loivalla rinteellä kasvaa niin runsaasti, että siihen hyvin mukavasti voi nojata päätään. Erinomainen opas olet siis ollut, hyvä Phaidros.
PHAIDROS: Sinä ihmeellinen mies, taas osoittaudut perin kummalliseksi! Sillä, kuten itse sanot, näytät sinä kokonaan muukalaiselta, joka antaa kuljettaa itseään ympäri, etkä paikkakuntalaiselta. Siihen määrään sinä kartat retkiä kaupungista ympäristöön etkä minusta ainakaan näytä kulkevan edes kaupunginmuurin ulkopuolelle.
SOKRATES: Anna minulle anteeksi, hyvä ystävä! Sillä minä olen opinhaluinen, eivätkä paikat ja puut voi minua missään suhteessa opettaa, vaan ihmiset, jotka ovat kaupungissa. Mutta sinä näytät keksineen keinon houkutellaksesi minut sieltä ulos. Sillä niinkuin paimenet saavat nälkäiset eläimet mukaansa näyttämällä heille lehvää tai jyviä jonkun verran, samoin sinä näytät voivan kuljettaa minua ympäri koko Attikan ja minne muualle vain haluat, kun noin pidät edessäni kirjakääröjä puheineen. Mutta kun minä nyt kerran olen tullut tänne, niin aion heittäytyä pitkäkseni. Valitse sinä taas sellainen asento, jossa luulet olevan mukavinta lukea, ja lue!
PHAIDROS: Kuule siis!
"Minun asemani sinä tunnet ja olet kuullut, että minä arvelen tämän hyödyttävän meitä, jos se tapahtuu. Mutta minä vaadin, ettei minun toivomukseni sen takia jää täyttymättä, etten satu olemaan rakastajasi. Sillä nämä katuvat silloin, kun ovat tyydyttäneet himonsa, sitä hyvää, mitä ovat tehneet. Toisilla taasen ei ole hetkeä, jolloin heidän tarvitsisi muuttaa mieltään. Sillä he tekevät voimainsa mukaan hyvää, eivät pakosta vaan vapaaehtoisesti, samoin kuin he parhaimmalla tavalla saattavat pitää huolta omista asioistaan.
"Lisäksi ne, jotka rakastavat, ottavat huomioon ne puolet omista asioistaan, mitä he ovat huonosti hoitaneet rakkauden takia ja mitä hyvää he ovat tehneet, ja kun he lisäävät siihen sen vaivan, minkä he ovat nähneet, arvelevat he jo aikoja sitten osoittaneensa rakastetuille niin paljon kiitollisuutta kuin he ansaitsevat. Mutta ne, jotka eivät rakasta, eivät voi vedota omien asioittensa laiminlyöntiin tämän takia, eivät ottaa lukuun menneitä ponnistuksia, eivätkä syyttää sitä, että olisivat joutuneet riitoihin omaistensa kanssa. Kun siis kaikki näin suuret huonot puolet jäävät pois, ei jää jälelle mitään muuta mahdollisuutta, kuin alttiisti tehdä tekoja, joilla he saattavat luulla tekevänsä heille mieliksi. Ja edelleen, jos niitä, jotka rakastavat, sen takia kannattaa pitää suuressa arvossa, että he sanovat olevansa niiden parhaita ystäviä, joita he rakastavat, ja valmiita noudattamaan rakastettujen tahtoa, vaikka he sekä sanojensa että töittensä takia joutuvat muitten ihmisten vihoihin, niin on helppoa huomata, onko tämä väite tosi, koska he tulevat pitämään kaikkia niitä, joihin he myöhemmin rakastuvat, suuremmassa arvossa kuin noita edellisiä ja ilmeisesti, jos hyväksi näkevät, tulevat tekemään näille pahaakin. Mutta mitenkä on kohtuudenmukaista uhrata sellaista lahjaa sille, jolla on tällainen sairaus, jota ei kukaan, olkoonpa asiantuntijakin, saattaisi edes ryhtyä parantamaan. Sillä itsekin he myöntävät ennemmin olevansa sairaita kuin mieleltään terveitä ja tietävänsä, että ovat heikkojärkisiä, mutta etteivät voi päästä itsensä herroiksi. Mitenkä he siis tultuaan järkiinsä saattaisivat arvella, että se on oikein, mitä he tällaisessa mielentilassa tahtovat? Ja varmaankin, jos sinä rakastajien joukosta valitsisit parhaan, saattaisi valintasi tapahtua vain harvojen joukosta. Jos taas muitten joukosta valitsisit itsellesi sopivimman, saattaisi vaalisi tapahtua monen joukosta. Paljoa suurempi toivo on siis, että sinä ollessasi näiden monien joukossa löydät sen, joka on ystävyytesi arvoinen.
"Jos sinä taas pelkäät vallitsevaa mielipidettä, sitä nimittäin, että sinulle koituu häpeää, jos ihmiset saavat sen tietää, on tosin todennäköistä, että ne, jotka rakastavat, uskoessaan että muut heitä kadehtivat niinkuin he itse kadehtivat toinen toistaan, pöyhkeilevät kertomalla ja turhamaisesti kaikille kerskumalla, etteivät heidän ponnistuksensa ole menneet hukkaan; mutta toiselta puolen on todennäköistä, että ne, jotka eivät rakasta, kyeten hallitsemaan itseään, pitävät sen, mikä on parasta, parempana sitä kunniaa, minkä ihmiset heille suovat. Edelleen moni pakostakin huomaa ja näkee, mitenkä ne, jotka rakastavat, ajavat takaa rakastettujaan, työkseen tätä tehden, niin että kun heidät nähdään keskustelemassa keskenänsä, heidän silloin luullaan olevan yhdessä joko sen takia, että ovat tyydyttäneet halunsa tai aikovat sitä tyydyttää. Mutta niitä, jotka eivät rakasta, ei edes yritetä syyttää siitä, että ovat yhtyneet tapaamaan toisiansa, koska tiedetään, että on välttämätöntä keskustella jonkun kanssa, joko sitten ystävyydestä tai muuten vain huvittelun halusta. Jos sinusta taas tuntuu peloittavalta ajatellessasi, mitenkä vaikeata ystävyyden on olla pysyvä, ja mitenkä toisessa tapauksessa, kun erimielisyys syntyy, molempia yhteisesti kohtaa onnettomuus, mutta tässä tapauksessa, kun olet uhrannut sen, mikä sinulle on arvokkainta, sinä saat kärsiä suurta vahinkoa, niin täydellä syyllä voit enemmän pelätä niitä, jotka rakastavat. Sillä monet asiat kiusaavat heitä ja he luulevat kaiken tapahtuvan heidän vahingokseen. Sen takia koettavat he estää rakastettujaan kohtaamasta muita, peläten että ne, jotka ovat hankkineet itselleen omaisuutta, varoillaan vievät heistä voiton, ja että ne taas, jotka ovat sivistyneitä, ymmärryksellään saavuttavat etusijan. Ja jos joku on hankkinut joitakin muita etuja, koettavat he ehkäistä jokaisen tällaisen miehen vaikutusta. Jos he siis saavat sinut antautumaan heidän vihoihinsa, saattavat he sinut vaille ystäviä, jos sinä taas pidät omaa etuasi silmällä ja ajattelet paremmin kuin he, joudut sinä riitoihin heidän kanssaan. Ne taas, jotka eivät ole olleet rakastajia, vaan oman kuntonsa kautta ovat saavuttaneet, mitä ovat kaivanneet, eivät saata kadehtia seuratovereitasi, vaan päinvastoin voivat vihata niitä, jotka eivät tahdo olla tovereitasi, koska heillä on se käsitys, että nämä halveksivat heitä, mutta että heillä seuratovereista on hyötyä. Niinpä onkin paljoa suurempi syy toivoa, että tällainen suhde synnyttää ystävyyttä kuin vihamielisyyttä.