8. Lopulta menin käsityöläisten luo; sillä itsestäni tiesin, ett'en suoraan sanoen mitään taitanut, näistä sen sijaan, että kohtaisin heissä miehiä, jotka taisivat useita kauniita töitä. Enkä tässä kohden pettynytkään, vaan he taisivat, mitä minä en taitanut, ja olivat minua siinä määrin viisaampia. Mutta, Athenalaiset, sama vika kuin runoilijoissa oli mielestäni parhaimmissa käsityöläisissäkin: koska he oman ammattinsa alalla tekivät oivaa työtä, katsoi jokainen, että hän oli myös muilla kaikkein tärkeimmillä aloilla viisain, ja tämä heidän harhaluulonsa sumensi heidän viisauttaan, niin että minä oraakelin puolesta kysyin itseltäni, ottaisinko mieluummin ollakseni, niinkuin itse olin, taitamatta heidän taitojaan, mutta myöskin vapaana heidän tietämättömyydestään, vaiko kumpaisessakin suhteessa ollakseni heidän kaltaisensa. Vastasin itselleni ja oraakelille, että minun oli parempi olla, niinkuin olin.
9. Tämänpä tarkasteluni johdosta, Athenalaiset, olen yhtäältä joutanut useitten ihmisten vihan alaiseksi (ja mitä ankarimman ja vaivalloisimman vihan alaiseksi, niin että paljon panettelua on siitä johtunut), toisaalta taas saanut tämän "viisaan" nimen. Sillä läsnäolijat ovat aina kulloinkin olettaneet minussa itsessäni sitä viisautta, jonka olen näyttänyt toiselta puuttuvan. Mutta itse asiassa, Athenalaiset, näyttää vain Jumala olevan viisas, ja tarkoittaakin hän nähtävästi tällä oraakelinvastauksellaan sitä, että ihmisviisaus on jotenkin vähäarvoista, vieläpä aivan arvotonta. Myös on ilmeistä, ett'ei hän tahdo sanoa tätä erityisesti Sokrateesta, vaan käyttäessään minun nimeäni valitsee minut ainoastaan esimerkiksi, ikäänkuin hän sanoisi: "se teistä, ihmiset, on viisain, joka niinkuin Sokrates on havainnut, että hän itse teossa on, mitä viisauteen tulee, aivan arvoton."
Ensiksi minä sen johdosta vielä nytkin astuskelen Jumalan mielen mukaan ympäri ja tutkin ja perään sekä kaupunkilaisia että muukalaisia, jos vaan katson jonkun heistä viisaaksi; ja kun en enää pidä häntä sinä, autan Jumalaa näyttämällä tuolle, ett'ei hän ole viisas. Tältä toimeltani ei minulla myös ole ollut aikaa mitään mainittavaa toimittaa valtiollisen elämän alalla enempää kuin kotini piirissäkään, vaan olen köyhiäkin köyhempi tämän Jumalalle pyhitetyn palvelukseni takia.
10. Mutta lisäksi ne nuorukaiset, jotka seuraavat minua vapaasta tahdostaan, — ne, joilla siihen on enimmän aikaa, nim. rikkaimpain kansalaisten pojat — kuuntelevat ilolla, miten ihmisiä tutkitaan; myös koettavat he, minua jäljitellen, usein itsekin toisia tutkia ja tapaavat tällöin luulenma runsaan määrän sellaisia ihmisiä, jotka luulevat tietävänsä jotakin, mutta jotka todellisuudessa tietävät vähän tai eivät tiedä mitään. Siitäpä suuttuvat ne henkilöt, joita he tutkivat, minuun eikä heihin ja väittävät, että Sokrates on mitä häijyin olento ja turmelee nuorisoa. Mutta kun heiltä kysyy, mitä hän tekee ja mitä hän opettaa, koska kerta turmelee, eivät he osaa mitään sanoa, vaan ovat ymmällään; mutta jotteivät näyttäisi neuvottomilta, turvautuvat he siihen syytökseen, joka on käsillä kaikkia filosoofeja vastaan, mainiten, "että hän tutkii yläilmain ihmeitä ja maan alustaa, ei tunnusta jumalia ja vääntää vääryyden oikeudeksi." Sillä totuutta eivät he luullakseni mielellään tahtoisi sanoa, nim. että he tekeytyvät tietäviksi, vaikkeivät mitään tiedä. — Kunnianhimoisia, innokkaita ja monilukuisia kun he, ajattelenma, ovat ja kun he sen lisäksi osaavat panna kokoon minusta puheita, joita uskotaan, ovat he sekä aikaisemmin että nyt täyttäneet korvanne kiivailla parjauksilla. Näiden joukosta ovat nyt minun kimppuuni käyneet Meletos, Anytos ja Lykon, Meletos runoilijain puolesta minua vihaten, Anytos käsityöläisten ja valtiomiesten ja Lykon puhujain.[9] Sen vuoksi minua myös, niinkuin alussa sanoin, ihmetyttäisi, jos näin lyhyessä ajassa kykenisin poistamaan mielestänne tämän epäsuopeuden, sittenkuin se on varttunut näin suureksi.
Tässä on teillä, Athenalaiset, totuus, ja olen sen lausunut julki salaamatta ja peittämättä teiltä mitään, oli seikka suuri tai pieni. Kuitenkin tiedän jotenkin varmaan, että juuri sen kautta saatan itseni vihatuksi. Mutta se taas todistaa, että minä puhun totta ja että juuri tämä on minun huono huutoni ja nämät sen syyt. Jos te joko nyt tai vastedes tutkitte asiaa, niin kyllä havaitsette sen tällaiseksi.
11. Ensimäisten syyttäjieni kanteisiin nähden riittäköön jo tämä puolustussanakseni teidän edessänne; tämän jälkeen koetan puolustautua Meletosta, tätä kunnon miestä ja isänmaan ystävää vastaan, joksi itseänsä sanoo, ja yleensä myöhempiä syyttäjiäni vastaan. Ottakaamme siis uudelleen näidenkin kannekirja tarkastettavaksemme, koska he tavallansa ovat uusia syyttäjiä. Kanteensa on likipitäin seuraava:
Sokrates on rikollinen, sikäli kuin hän turmelee nuorukaisia eikä tunnusta valtion Jumalia, vaan toisia, uusia daimonisia asioita.[10]
Tällainen on nyt heidän syytöksensä, ja sitä tahdomme kohta kohdalta tarkastaa.
Hän siis väittää minua rikolliseksi, mikäli turmelen nuorukaisia. Mutta minäpä, Athenalaiset, väitän Meletosta rikolliseksi, koska hän totisessa asiassa laskee leikkiä ja kevytmielisesti haastaa ihmisiä oikeuteen, ollen innokkaasti huolehtivinaan seikoista, jotka kuitenkaan eivät kuuna päivänä ole vähemmitenkään olleet hänen sydämellään. Että näin todellakin on laita, sen koetan tehdä myös teille selväksi.
12. Tuleppa tänne Meletos, ja vastaa: Etköhän katso mitä tärkeimmäksi, että nuorisosta tulee kunnollisinta kansaa? — Tiettävästi. — No hyvä, mainitse sitten näille miehille, kuka sitä parantaa. Luonnollisesti sinä sen hyvin tiedät, koska asia kerta on sydämelläsi. Sen turmelijanhan olet, kuten väität, löytänyt, nimittäin minut, ja sen vuoksi myös tuot minut näiden eteen ja syytät minua; no mainitse nyt myös sen parantaja ja ilmoita näille, kuka hän on… Huomaatko, Meletos, että olet ääneti etkä tiedä, mitä sanoa? Eikö tämä sentään ole sinusta häpeällistä, samalla riittävä todistus sille minun väitteelleni, ett'ei nuoriso lainkaan ole ollut huolenpitosi esineenä? Vaan sano nyt kumminkin, hyvä mies, kuka sitä parantaa. — Lait. — Mutta enhän minä, paras ystävä, tätä kysynyt, vaan mikä ihminen on moiseen kykenevä, ihminen, joka toki edellytyksenä taitaa myös nämät lait. — Tuomarit tässä, Sokrates. — Mitenkä sanot, Meletos? Nämätkö siis ovat omansa nuorisoa kasvattamaan ja parantamaan? — Varsin niin. — Tokkohan kaikki vaiko ainoastaan toiset, toiset eivät? — Kaikki. — Hyvinpä Herran nimessä puhut ja suurenpa määrän sellaisia mainitset, jotka osaavat heitä hyvässä edistää! Entäs edelleen! Parantavatko nämät kuulijatkin sitä vai eivätkö? — Myös nämät. — Mitenkä taas on neuvosmiesten laita? — Myös neuvosmiehet. — Mutta eivätkö sitten kansankokousten osan-ottajat turmele nuorisoa? Vai parantavatko hekin kaikki sitä? — Myös he. — Näyttääpä siis siltä, että kaikki muut Athenalaiset jalostavat sitä paitsi minä, joka yksinäni turmelen. Näinkö tarkoitat? — Totta totisesti niin tarkoitan. — Varsinpa kovan kohtalon omaksi minut tuomitset! Vastaa minulle: Näyttääkö sinusta näin olevan laita, myös kun on puhe hevosista, nim. että kaikki muut ihmiset parantavat niitä paitsi yksi, joka ne turmelee? Vai eikö aivan päinvastoin vain yksi tai muutamat aniharvat, nim. ratsumestarit, kykene niitä parantamaan, kun sen sijaan useimmat turmelevat hevosia niitä pidellessään ja käyttäissään? Eikö näin ole laita, Meletos, sekä kun on kysymys hevosista että kaikista muista eläimistä? Kyllä varmaan, joko sen sitten sinä ja Anytos kiellätte tai myönnätte. Taivahainen olisi todellakin nuorten onnellisuus, jos yksi ainoa vain heitä turmelisi, kaikki muut sitävastoin hyödyttäisivät. Mutta, Meletos, sinä osotat yltäkyllin, ett'et koskaan ole nuorista piitannut, ja selvään ilmaiset välinpitämättömyytesi, nim. ett'et ole yhtään väliä pitänyt siitä, jonka vuoksi kuletat minut oikeuteen.