— Kirje minulle neiti Nevileltä? kummasteli Orso.
— Niin, vaikka se onnettomuudeksi ei ole nyt mukanani; mutta viiden minuutin kuluttua lähetän minä sen teille. Hänen isänsä ei ole ollut terve. Pelkäsimme jo kerran, että hän oli saanut kauhean vilutaudin. Vaan onneksi meni kohtaus ohitse ja hänen tilastansa voitte pian itse lausua mielipiteenne, sillä ennen pitkää on eversti täällä, ell'en erehdy.
— Miss Nevil oli tietysti kovin levoton?
— Onneksi ei hän tiennyt vaarasta, ennen kuin se oli jo ohitse. Hra della Rebbia, neiti Nevil on jutellut minulle paljo teistä ja arvoisasta sisarestanne.
Orso kumarsi.
— Hän pitää sangen paljo teistä molemmista. Suloisen ulkokuoren ja keveän perustelutavan alle osaa hän kätkeä mitä terävimmän älyn.
— Hän on todellakin ihastuttava nainen, myönsi Orso.
— Minä tulinkin tänne melkeinpä yksinomattain hänen pyynnöstänsä, hra della Rebbia. Kukaan ei tunne paremmin kuin minä erästä juttua, jota minun ei suinkaan tekisi mieli johtaa mieleenne. Kun hra Barricini vielä toistaiseksi on Pietraneran kylävoutina ja minä tämän läänin kuvernöörinä, niin lienee minun tarpeetonta sanoa, minkä verran annan arvoa eräille epäilyksille, joita ajattelemattomat ihmiset ovat, ell'en vallan erehdy, teillekin kuiskineet; nämä olette te loukattuna torjuneet, kuten teidän asemassanne olevalta ja teidän laiseltanne luonteelta voikin odottaa.
— Colomba, sanoi Orso liikahtaen äkkiä tuolillansa, sinä näytät kovin väsyneeltä. Sinun pitäisi mennä nukkumaan.
Colomba pudisti päätänsä eittävästi. Hän oli voittanut takaisin tyyneytensä ja kiinnitti tuliset katseensa prefektiin.