Kylävouti ja Vincentello olivat jo poistuneet salista ja Orlanduccio seurasi heitä takaperin, kun Orso hänelle kuiskasi:
— Isänne on ukkorahjus, jonka voin murjoa korvapuustilla. Mutta teidät vaadin minä tilille … ja veljenne.
Vastaukseksi paljasti Orlanduccio äkkiä tikarinsa ja karkasi hurjana Orson kimppuun; mutta ennenkuin hän ehti käyttää asettansa, tarttui Colomba hänen käsivarteensa ja väänsi sitä voimakkaasti, samalla kun Orso, lyöden nyrkillä häntä kasvoihin, pakotti hänet peräytymään muutamia askelia ja horjahtamaan oven pieltä vastaan. Tikari lensi Orlanduccion kädestä, mutta samalla astui Vincentello sisään ase kädessä, jolloin Colomba tempasi pyssyn nurkasta näyttäen tulijalle, että voitto oli ehdottomasti hänen.
Prefektikin ehätti samassa taistelevien väliin.
— Näkemiin asti, Ors' Anton', huusi Orlanduccio ja avasi rajusti oven, jonka hän sulki jälkeensä saadakseen aikaa paeta tiehensä.
Orso ja prefekti pysyivät neljännestunnin ajan aivan sanattomina, kumpikin omalla puolellansa salia. Voitonylpeys otsallansa katseli Colomba heitä kumpaakin vuorotellen nojautuneena pyssyyn, joka oli voiton ratkaissut.
— Oi, mikä maa ja mitkä hurjat tavat, huudahti prefekti nousten rajusti istualta. Te teitte väärin, hra della Rebbia, ja minä vaadin teiltä kunniasananne, ett'ette ryhdy minkäänlaisiin väkivaltaisuuksiin, vaan odotatte siksi, kunnes oikeus on ratkaissut tämän kirotun jutun.
— Siinä olette oikeassa, hra prefekti, ett'ei minun olisi pitänyt satuttaa kättäni tuohon kurjaan. Mutta kun minä kerran tulin lyöneeksi, niin en myöskään kieltäydy antamasta hänelle sitä hyvitystä, jota hän voi vaatia.
— Mitä vielä! Ei hän antau kaksintaisteluun kanssanne!… Mutta jos hän murhaa teidät salaa, niin… Ainakin olette te antanut hänelle kyllin aihetta siihen.
— Mepä osaamme puolustautua, sanoi Colomba.