Hän kuoli sairashuoneessa keuhkokuumeeseen.
1829.
Arpapeli.
Liikkumattomina riippuivat purjeet mastoja vasten; meren pinta oli kirkas kuin peili, ilma tukahduttavan kuuma ja tyven vallan toivoton.
Merimatkalla ovat ne huvitukset, mitä laivan päällystö voi tarjota, pian lopussa. Kun on viettänyt yhdessä neljä kuukautta tuollaisessa sadan kahdenkymmenen jalan pituisessa puurakennuksessa, niin alkaa, sen pahempi, tuntea toisensa jo liiankin hyvin. Nähdessänne ensimmäisen luutnantin lähestyvän tiedätte jo ennakolta, että hän aikoo puhua teille ensin Rio-Janeirosta, mistä hän juuri tulee, ja, sitten kuuluisasta Eslingin sillasta, jonka rakentamiseen hän merikaartilaisena on ottanut osaa. Parin viikon kuluttua tunnette te jo hänen lausepartensa, lauseittensa pilkuttamisen, jopa äänensä eri painotkin. Käytettyään kertomuksessansa ensimmäistä kertaa sanaa "keisari", ei hän vielä koskaan ole unohtanut heti sen jälkeen surullisena hetkeksi vaieta ja lisätä: "Oi, jospa te olisitte nähneet hänet silloin!!!" (kolme ihastusmerkkiä). Ja sitten jutut rummunlyöjän hevosesta ja takaisin kimpoavasta kuulasta, joka mukanaan vei seitsemäntuhannen viidensadan frangin edestä kultaa ja jalokiviä sisältävän lippaan j.n.e., j.n.e.! — Toinen luutnantti on suuri valtiomies. Hän puhuu päiväkaudet Constitutionnel-lehden viime numerosta, jonka hän on Brestistä ottanut mukaansa; taikka ilahduttaa hän teitä analyseeraamalla viimeksi näkemäänsä huvinäytelmää, jos hän nimittäin suvaitsee jättää valtio-opin kukkulat ja laskeutua kirjallisuuden laaksoihin. Hyvä Jumala sentään!… Varusupseerilla oli eräs sangen hauska juttu. Kuinka hän meitä huvitti kertoessaan ensimmäisen kerran, miten hän valloitti Cadix'in siltalaivan! Mutta kahdettakymmentä kertaa sitä kuullessaan ei pahuuskaan olisi siitä enää välittänyt…
Entäs vänrikit ja kadetit sitten!… Muistellessani heidän puheitaan nousevat hiukseni pystyyn. Kapteeni itse taas on tavallisesti vähimmän ikävystyttävä koko joukosta. Itsevaltaisena käskijänä ollen osotakse hän olevansa salaisesti vihamielinen kaikkea ylipäällystöä kohtaan; hän loukkaa, jopa sortaakin toisinaan, mutta sadatella häntä on sentään jonkunlaista nautintoa sekin. Jos hänellä onkin hiukan loukkaava tapa kohdella käskynalaisiansa, niin on näillä vuorostaan nautinto huomata hänessä naurettavia puolia; ja se heitä hiukan lohduttaa.
Upseerit sillä laivalla, jolla olin ottanut palveluksen, olivat mitä parhaita ihmisiä maailmassa, kaikki kelpo veikkoja, jotka rakastivat toisiaan kuin veljet ainakin, mutta kärsivät kamalasti ikävästä. Kapteenikin oli mitä lempein mies eikä juonitellut koskaan (mikä muuten on tuiki harvinaista). Kun hänen täytyi antaa tuntea rajatonta käskyvaltaansa, tapahtui se aina vastenmielisesti. Ja kuinka pitkältä tämä merimatka minusta kuitenkin tuntui! Varsinkin tuo tyven, joka kohtasi meitä ainoastaan muutamia päiviä ennen kuin maata olisi alkanut näkyä!…
Olimme eräänä päivänä päivällisen jälkeen, jota joutilaisuudessamme olimme pitkittäneet niin kauvan kuin suinkin inhimillisesti mahdollista oli, kotoutuneet kaikki kannelle odottamaan tuota tosin yksitoikkoista, vaan sentään aina suurenmoista, näkyä, kun aurinko meren helmaan laskeutuu. Muutamat tupakoivat, toiset lueskelivat jo kahdettakymmentä kertaa jotakin nidosta kurjasta kirjastostamme; kaikki haukottelivat, niin että vedet silmiin kihosivat.
Eräs vieressäni istuva kornetti huvittelihe niin totisena kuin vakava toimitus vaatii antamalla tikarinsa, joka kuuluu meriupseerein tavalliseen arkiunivormuun, pudota kärjelleen siltapalkkiin. Se ei ole muita hullumpi huvitus sekään ja vaaditaanpa siihen taitavuuttakin, että saa kärjen kohtisuoraan puuhun uppoamaan. Halusin seurata kornetin esimerkkiä ja kun minulla itselläni ei ollut tikaria, pyysin kapteenia lainaamaan omaansa, mutta tämä kieltäysi sitä antamasta. Hän sanoi pitävänsä sitä erityisessä arvossa ja olisipa vielä loukkautunutkin nähdessään sitä sellaisena turhanpäiväisenä hupina käytettävän. Tikaria oli näet aikoinaan kantanut eräs urhoollinen upseeri, joka onneton viime sodassa kaatui…
Minä aavistin jonkun kertomuksen olevan tulossa enkä siinä pettynytkään. Kapteeni alkoi juttunsa kehotuksia odottamatta. Ympärillämme olevat upseerit taas, joista kukin jo osasi ulkoa luutnantti Roger'n vastoinkäymiset, vetäysivät viisaasti heti syrjemmäksi. Kas tässä kapteenin kertomus jotenkin semmoisenaan: