Molemmat venheet, jotka sanomattomalla vaivalla oli saatu vesille, jättivät laivan suunnattomasti lastattuna ja meren lainehtiessa niin kovasti, että se uhkasi joka hetki niellä heidät. Kanootti lähti ensimmäisenä. Tamango oli Aychén kanssa istuutunut sluuppiin, joka raskaampana ja enemmän lastattuna ollen jäi tuntuvasti jäljelle. Kuului vielä prikille jätettyjen onnettomain voivotushuutoja, kun eräs voimakas aalto Iöi sluupin poikki ja täytti sen vedellä. Vähemmässä kuin minuutissa oli se jo tuuliajolla. Kanootissa nähtiin heidän onnettomuutensa ja soutajat ponnistivat siellä kaksinkertaisesti peljäten, että heidän muuten ehkä täytyisi auttaa haaksirikkoisia. Melkein kaikki sluupissa olleet hukkuivat. Ainoastaan kymmenkunta pääsi takaisin laivalle. Näiden joukossa olivat myöskin Tamango ja Ayché. Auringon laskiessa nähtiin kanootin haihtuvan näköpiirin taakse; mutta miten sille lopullisesti kävi, sitä ei tiedetä.

Mitäpäs minä väsyttäisin lukijaa nälän kärsimysten vastenmielisellä kertomisella? Noin parikymmentä henkeä, joita vuoroin myrskyisä meri heittelee, vuoroin paahtava päivä polttelee, taistelee ahtailla tiloilla joka päivä ruokavarojensa pienistä tähteistä. Kustakin korppupalasesta on oteltava ja heikompi kuolee, vaan ei sen vuoksi, että väkevämpi hänet tappaisi, vaan siksi, että tämä jättää hänet kuolemaan. Muutamien päivien kuluttua ei Esperance prikillä löytynyt muita elossa olevia kuin Tamango ja Ayché.

* * * * *

Eräänä yönä oli ankara merenkäynti, kova tuuli puhalsi ja pimeyskin oli niin sankka, ettei laivan perästä voinut kokkaa erottaa. Ayché makasi vuoteella kapteenin kajutassa ja Tamango istui hänen jalkojensa juuressa. Molemmat olivat jo kauvan aikaa olleet äänettöminä.

— Tamango, huudahti vihdoin Ayché, kaikki mitä sinä kärsit, kärsit sinä minun tähteni…

— En minä kärsi ensinkään, vastasi tämä jyrkästi heittäen vaimonsa viereen vuoteelle ainoan jäljellä olevan korppupuoliskonsa.

— Säilytä se itseäsi varten, sanoi Ayché työntäen hiljaa korpun luotansa; ei minulla enää ole nälkä. Ja miksikä söisinkin? Onhan minun hetkeni jo tullut!

Mitään vastaamatta nousi Tamango horjuen kannelle ja istahti erään katkenneen maston juureen. Pää rintaa vasten nyökällään vihelteli hän siinä heimonsa sotalaulua. Yht'äkkiä kuului voimakas huuto yli meren pauhun ja pilkahti esiin valopilkku. Hän kuuli muitakin huutoja ja näki suuren mustan laivan nopeasti viiltävän ohitsensa niin läheltä, että raakapuut menivät hänen päänsä ylitse. Hän näki ainoastaan kaksi henkilöä mastoon ripustetun lyhdyn valossa. Nämä huusivat vielä kerran ja samalla tempasi tuuli jo heidän laivansa edemmäksi ja pian oli se pimeyteen kadonnut. Epäilemättä olivat vahtimiehet huomanneet haaksirikkoisen laivan, mutta myrskyisä meri esti kääntämästä suuntaa. Hetkisen jälkeen näki Tamango kanuunan tulen leimahtavan ja kuuli laukauksen pamahtavan; sitten näki hän toisen kanuunan tulen, vaan ei kuullut mitään pamausta; sen jälkeen ei hän enää nähnytkään mitään. Seuraavana päivänä ei näköpiirissä näkynyt ainoatakaan purjetta. Tamango laskeusi vuoteelleen maata ja sulki silmänsä. Ayché oli edellisenä yönä kuollut.

* * * * *

En tiedä kuinka kauvan sen jälkeen tapasi englantilainen fregatti Bellone erään mastottoman ja nähtävästi miehistön hylkäämän aluksen. Sinne lähetetty sluuppi löysi siellä kuolleen neekerittären ja niin muuttuneen ja laihtuneen neekerin, että hän näytti ihan muumiolta. Hän oli vallan tajutonna, mutta sentään vielä hiukan hengissä. Lääkäri otti hänet haltuunsa ja hoiteli häntä ja kun Bellone saapui Kingstoniin, oli Tamango vallan terve mies. Häneltä kyseltiin elämänvaiheita. Hän kertoi mitä tiesi. Istutustilojen omistajat saarella vaativat häntä hirtettäväksi kapinallisena neekerinä; mutta kuvernööri, joka oli ihmisystävällinen mies, asettui hänen puolelleen katsoen hänen tekonsa olevan puolustettavissa, sillä olihan hän oikeastaan vain käyttänyt itsepuolustusoikeuttansa; sitä paitse olivat hänen tappamansa miehet ainoastaan ranskalaisia. Hänen kanssansa meneteltiin niinkuin muidenkin takavarikkoon otettujen orjakauppalaivain neekerien kanssa menetellään. Hän laskettiin vapauteen s.o. hän pantiin valtiotyöhön, jossa hänellä kuitenkin oli ravinto ja 30 senttiimiä päivässä. Tamango oli sangen komea mies. 75:n rykmentin eversti sattui näkemään hänet ja otti hänet symbaalin puhaltajaksi rykmenttinsä soittokuntaan. Täällä oppi hän hiukan englannin kieltä; mutta ei hän juuri paljoa puhunut. Sen sijaan joi hän liiaksikin rommia ja sokeroitua paloviinaa.