Samassa hypähti hän syrjään, niin ettei ollut ulotettavissa.
— Sinä et ole Mateo Falconen poika, sinä! Aiotko sallia, että minut vangitaan vallan asuntosi edessä?
Tämä näytti poikaan vaikuttavan.
— Mitäs sinä antaisit minulle, jos kätken sinut? sanoi hän lähemmäksi tullen.
Ryöväri kopeloi kupeella riippuvaa nahkataskuansa ja veti sieltä viiden frangin rahan, jonka hän epäilemättä oli säästänyt ruudin ostoa varten. Fortunato hymyili nähdessään hopearahan, otti sen käteensä ja sanoi Gianettolle:
— Ole huoletta!
Samassa teki hän suurehkon aukon tuvan luona olevaan heinärukoon. Gianetto kyyristyi sinne ja lapsi peitteli hänet yltympäri, niin että hän sai hiukan ilmaa hengittääkseen, vaan ettei kukaan voinut epäilläkään ihmisen sinne piiloutuneen. Sen lisäksi juolahti hänelle mieleen eräs kylläkin kekseliäs metsäläisviekkaus.
Hän kävi noutamassa naaraskissan penikoilleen ja asetti ne heinäru'on päälle uskotellakseen, ettei sitä muka oltu kotvaan liikuteltukaan. Huomattuaan vielä verisiä jälkiä talolle tuovalla polulla peitteli hän ne tarkasti hiekalla ja heittihe sen tehtyään aivan levollisena taas päivänpaisteeseen loikoilemaan.
Muutamien minuuttien kuluttua oli Mateon tuvan ovella kuusi ruskeaan univormuun ja keltaiseen kaulukseen puettua miestä erään ajutantin johdannolla. Ajutantti oli hiukan sukua Mateolle. (Kuten tietty laskevat korsikalaiset sukulaisuussuhteensa paljoa pitemmälle kuin muualla). Hänen nimensä oli Tiodoro Gamba; muuten toimelias mies, jota ryövärit kovasti pelkäsivät, sillä hän oli jo useita ahdistellut.
— Hyvää päivää, pikku orpana, sanoi hän Fortunatolle lähemmäksi tultuaan; kas vain kuinka sinä olet kasvanut! Oletko nähnyt tästä erään miehen juuri ohikulkevan?