— En juuri pidä teidän lauluharrastuksistanne, vaikka teillä onkin kaunis ääni ja vaikka te laulattekin hyvin. Mutta niiden kautta tulette te tekemisiin sellaisten ihmisten kanssa, joilla muutenkin on teihin liikanainen vetovoima.
— Kyllä ymmärrän; mutta Napolissa oleskellessani ei ollut mitään vaaraa. Primadonna painoi sata viisikymmentä kiloa ja toisella donnalla oli suu kuin mikäkin uuninsuu ja nenä kuin Libanonin vuori. Ja näin on kaksi vuotta kulunut ilman että voin sanoa miten. En ole tehnyt mitään enkä oppinut mitään, vaan elänyt kaksi vuotta eteenpäin ikäänkuin huomaamattani.
— Haluaisin nähdä teitä jossakin työssä ja innostuvan todenteolla johonkin hyödylliseen toimeen. Työttömäksi teistä ei ole.
— Suoraan sanoen, hyvä rouva, olivatkin matkani juuri siinä suhteessa onnistuneita, etten ollut vallan tyhjäntoimittaja, vaikka en oikeastaan tehnytkään mitään. Kun näkee jotakin kaunista, niin ei tunne ikävää; ja ainoastaan ikävissäni olen minä valmis kaikenlaisiin tyhmyyksiin. Mutta nyt minä olenkin vakiutunut ja vieroittunut muutamista tuhlaavista tavoista, jotka ennen rahoja nielivät. Täti raukkani maksoi velkani, enkä niitä ole sen koommin tehnyt enkä aio tehdä. Poikamiehenä voin elää omistani, ja kun en tahdo näyttää varakkaammalta kuin mitä olen, niin en enää tee hullutuksia. Te hymyilette? Ettekö luota parannukseeni? Haluatteko näytteitä? No, kuulkaa eräästäkin kauniista piirteestä. Tänään tahtoi ystäväni Famin, joka pyysi minua päivällisille, myydä minulle hevosensa. Viisituhatta frangia hintana… Se on mainio hevonen! Ensi ajatukseni oli, että ostan, vaan sitten tuumin, etten olekaan kyllin rikas uhratakseni viisituhatta frangia ylellisyyteen, ja niinpä kieltäysin.
— Se on mainiota, Max; mutta tiedättekö, mitä teidän nyt on tekeminen, että aina edeskin päin jatkaisitte samalla tapaa? Teidän pitää mennä naimisiin.
— Ohhoh! vai minä naimisiin?… No miks'ei… Mutta kukapa minusta huolisi? Minä, jolla ei juuri ole oikeutta valikoida, minä muka haluaisin vaimon itselleni!… Eei, ei löydy ketään minulle sopivaista…
Rouva de Piennes punastui hieman, ja Max jatkoi puhettaan tuota huomaamatta:
— … ja joka ottaisi minut… Se olisikin melkein kyllin riittävä syy kieltoon minun puoleltani?
— Kuinka niin? Tehän hulluttelette!
— Sanoohan Othello jossakin — luullakseni siinä, kun hän puolustelee itseänsä epäillessään Desdemonaa: "Tuon naisen täytyy olla peräti omituisen ja taipumuksiltaan turmeltuneen, koskapa hän valitsi juuri minut, tällaisen mustan miehen!" Voinenhan minäkin vuorostani sanoa: Naisen, joka huolii minusta, täytyy olla ihmeellisen taipumuksiltaan?