— Mikä onnettomuus! Minä syön tänään kaupungilla. Mutta huomenna…
— En voi siinä tapauksessa enää vastata itsestäni. Te olette edesvastauksessa siitä päivällisseurasta, johon joudun.
— Kuulkaapas Max: hyvä alku on sangen tärkeä. Älkää menkö noille poikamiesten päivällisille. Minä syön rouva Darsenayn luona; tulkaa sinne illemmalla, niin puhellaan yhdessä.
— Kyllä, mutta rouva Darsenay on hiukan ikävä; hän tekee minulle tuhansia kysymyksiä. Teille en saa sanaakaan sanoa ja hänelle sanoisin kai sopimattomuuksia. Ja sitten on hänellä pitkä, luiseva tyttö, joka ehkä ei ole naimisissa vielä…
— Mutta hänhän on erinomainen tyttö … ja koska mainitsitte sopimattomuuksia, niin olette jo sanonut sellaisen puhuessanne tuolla tavoin hänestä.
— Olen väärässä, se on totta; mutta … kun olen saapunut juuri tänään Pariisiin, niin eiköhän se näyttäisi liian kiireelliseltä, jos…
— No, tehkää niinkuin tahdotte, mutta nähkääs, Max, tätinne ystävänä on minulla oikeus puhua suoraan: karttakaa entisiä tuttavuuksianne. Ajan on pitänyt kylmentää vallan luonnollisesti useita tuttavuuksia, jotka eivät olleetkaan teille mistään arvosta; elkää etsikö niitä enää: olen teistä varma, niin kauvan kuin pysytte heistä erillänne. Teidän ijällänne … meidän ijällämme pitää jo olla järkeviä. Vaan jättäkäämme toistaiseksi neuvot ja nuhteet, ja kertokaa te nyt minulle mitä olette puuhannut sen jälkeen kuin viimeksi tapasimme toisemme. Tiedän teidän oleskelleen Saksassa, sitten ltaaliassa, muuta en mitään. Kaksi kertaa kirjoititte minulle, kuten muistanette, vaan sitten ei teistä ole kuulunut mitään. Kaksi kirjettä kahteen vuoteen! huomaatte itse, ettei minulla siis voi olla suuria tietoja teistä.
— Hyvä Jumala, minähän olen rikkonut, … mutta minä olen … se täytyy minun tunnustaa … niin kovin laiska!… Parikymmentä kertaa olen aloittanut kirjettä teille, vaan mitäpä voisin minä kertoa, joka teitä huvittaisi?… Minä en osaa kirjoittaa kirjeitä… Ja jos olisin kirjoittanut teille joka kerta kuin olen ajatellut teitä, niin eivät koko Itaalian paperikasat olisi siihen riittäneet.
— No, mutta mitäs te sitten olette toimittanut? miten olette kuluttanut aikanne! Kirjeiden kirjoittamisessa se siis ei ole kulunut.
— Toimittanut? … tiedättehän hyvin kyllä, etten minä, sen pahempi, toimita mitään. Olen matkustellut ja katsellut. Arvelin harjoittaa maalausta, vaan nähtyäni niin paljo kauniita tauluja paranin tästä onnettomasta intohimosta. Ja sitten oli tuo Nibby vähällä tehdä minusta oikean muinaistutkijan. Olen tehnyt kokonaisia tutkimuksia hänen kehoituksestaan. Löysinkin erään rikkonaisen piipun, enkä tiedä kuinka monta vanhaa astiaa… Napolissa taas otin laulutunteja, vaan enpä niistä paljoa hyötynyt… Olin…