— No niin, vastasi Max väkinäisesti hymyillen, te olette oikeassa. Söin päivällistä noiden tyhjäntoimittajain kanssa Rocher-de-Cancalen luona ja sitten kävin Faminilla juomassa lasin teetä; enkä päässyt heistä sittenkään, vaan täytyi vielä pelata.
— Ja tietysti te tappasitte?
— Enpäs, vaan voitin.
— Sitä pahempi. Mieluummin olisin kuullut teidän tapanneen, varsinkin jos te sillä tavoin vierautuisitte tuosta yhtä tyhmästä kuin iljettävästä tavasta.
Rouva de Piennes kumartui käsityönsä yli ja työskenteli hiukan teeskennellyllä ahkeruudella.
— Oliko Darsenayn luona paljokin vieraita? kysyi Max arasti.
— Ei, sangen vähän.
— Eikä naitettavia neitosia?…
— Ei.
— Minä luotan kuitenkin teihin, rouva de Piennes. Muistattehan, mitä olette minulle luvannut!