Noin pari viikkoa hra de Sallignyn ensimmäisen käynnin jälkeen, lähti rouva de Piennes tapansa mukaan katsomaan suojeluksensa alaista Arsène Guillot'a, jota hän tällä välin ei suinkaan ollut unohtanut, enemmän kuin toivoakseni lukijanikaan. Kyseltyään hiukan hänen terveydestään ja saamistansa määräyksistä, tarjousi hän, huomatessaan sairaan tavallista rasittuneemmaksi, lukemaan hänelle jotakin, ettei tämä puhumisella itseään vaivaisi. Tyttöraukka olisi epäilemättä mieluummin puhellut kuin kuunnellut ehdotettua lukemista, sillä kysymys oli tietysti sangen vakaisesta kirjasta eikä Arsène ollut ikinä lukenut muuta kuin kyökkipiikain romaaneja. Rouva de Piennes otti esille erään hartauskirjan, en huoli mainita sen nimeä, ensistäänkin sen vuoksi, etten tahdo tehdä vääryyttä tekijää kohtaan ja toiseksi siitä syystä, ettette luulisi minun tahtovan sen avulla vetää johtopäätöksiä kaikkia tuollaisia kirjoja vastaan. Kirja oli 19-vuotisen nuorukaisen kirjoittama ja aiottu erityisesti paatuneiden ilotyttösten ylösrakennukseksi. Arsène taas oli kovin väsynyt eikä ollut edellisenä yönä voinut silmäänsä ummistaa.
Senpä vuoksi tapahtuikin jo kolmannelle sivulle tultaessa se, mikä välttämättä olisi tapahtunut, olipa sitten kirjanen vakavaa laatua tai ei: neiti Guillot sulki silmänsä ja nukahti. Rouva de Piennes huomasi sen ja iloitsi lukunsa tyynnyttävästä vaikutuksesta. Hän hiljensi ensin ääntänsä, ettei äkkiä lakkaamalla herättäisi sairasta, sitten laski hän kirjan pöydälle ja nousi varovasti ylös poistuaksensa varpaillaan huoneesta; mutta hoitajattaren oli tapana laskeutua alas ovenvartijan vaimon luo silloin, kun rouva de Piennes saapui, sillä tämän käynnit muodostuivat aina jonkunlaisiksi ripityksiksi. Rouva de Piennes tahtoi odottaa siksi, kunnes hoitajatar palasi, ja koska hän oli kaikkea joutilaisuutta vihaava vallasnainen, etsi hän itselleen jotakin toimitusta niiksi hetkiksi, jotka hänen vielä piti viettää nukkuvan luona. Alkoovin takana olevassa pienessä suojassa oli pöytä ja sillä mustetta sekä paperia; hän istahtikin sen ääreen ja rupesi kirjettä kirjoittamaan. Etsiessään sitten pöytälaatikosta suulakkaa sulkeaksensa kirjekuoren, kuuli hän jonkun äkkiä astuvan viereiseen huoneeseen niin, että sairaskin heräsi.
— Laupias Jumala! mitä näen minä? huudahti Arsène niin liikutetulla äänellä, että rouva de Piennes'ä oikein vapisutti.
— No, no, sinusta olen kauniita juttuja kuullut! Mitä se nyt on olevinaan? Heittäytyä alas akkunasta kuin mikäkin tomppeli! Onko ikinä nähty sellaista hurjapäätä kuin tuo tyttö tuossa?
En tiedä kerronko ihan oikein hänen sanansa; se oli kuitenkin sisällys tuon tulijan puheessa, jonka rouva de Piennes äänestä heti tunsi Max de Sallignyksi. Seurasi sitten muutamia huudahduksia, tukahdutettuja ääniä Arsènen puolelta ja vihdoin kuuluva suutelo.
— Arsène raukka, kuului vihdoin Max sanovan, missä tilassa täytyy minun nähdäkin sinut! Tiedätkös, etten olisi ikinä löytänyt sinua, ellei Julie olisi sanonut osotettasi? Mutta onko koskaan mokomaa hullua nähty?
— Voi, Salligny, Salligny, kuinka minä nyt olen onnellinen! Ja kuinka minä nyt kadun tekoani! Sinä et pidä minua enää sirona … etkä välitä minusta enää?…
— Sinä tuhma tyttö, puhui Max, miksi et kirjoittanut minulle, että tarvitsit rahaa? Ja miksi et pyytänyt sitä majuuriltasi? Mihin hän sitten on joutunut tuo venäläinen? Vai matkustiko hän pois, tuo kosakkisi?
Kuullessaan Maxin äänen oli rouva de Piennes alussa hämmästynyt melkein yhtä paljo kuin Arsènekin. Hämmästys se pidätti häntä heti kohta näyttäytymästäkin; sitten mietti hän pitikö hänen astua esille vaiko ei, ja kun kuuntelee miettiessään, niin ei voi niin nopeasti päättääkään. Seuraus olikin se, että hän sai kuulla jo kertomani ylösrakentavaisen vuoropuhelun. Mutta silloin hän myöskin käsitti, että jos hän edelleen pysyi suojassaan, niin täytyi hänen kuulla vielä enemmänkin samaan suuntaan. Hän teki siis päätöksensä ja astui sairaan huoneeseen olennoltaan niin tyynenä ja ylevänä kuin siveelliset ihmiset useimmiten ovat ja voivat ainakin tarpeen vaatiessa olla.
— Max, sanoi hän, te rasitatte tuota tyttöraukkaa; jättäkää siis hänet. Tulkaa tunnin päästä luokseni puhelemaan.