— Paraneeko hän?
— Kyllä, mutta saadakseen parantumattoman sairauden.
— Minkä sairauden?
— Rakkauden.
— Oi! Camilla, puhutko sinä totta?
— No! milloinka minä en olisi puhunut totta? milloinka minun ennustukseni eivät olisi käyneet toteen? Enkö jo ennakolta sanonut teille että hän suoriutuu taistelusta voittajana? Enkö teille ilmoittanut, että henget tulisivat taistelemaan hänen puolestaan? Enkö haudannut juuri sille palkalle, missä hänen piti tapella, mustan kanan ja papin siunaaman miekan?
— Se on totta.
— Entä te itse, ettekö te pistänyt hänen vastustajansa kuvaa sydämeen, antaen siten oikean suunnan sen miehen iskulle, jonka hyväksi minä olen käyttänyt tietojani?
— Niin Camilla, kyllä minä pistin Comminges'in kuvaa sydämeen; mutta kerrotaan että hän sai surmansa päähän sattuneesta iskusta.
— Tietysti rauta sattui hänen päähänsä; mutta kun hän kerran on kuollut, niin eikö hänen sydänverensä ole hyytynyt?