— Olkoon menneeksi, annan teille sanani; se on varmaan ainakin yhtä hyvä kuin ne naurettavat valat joita minulle ehdotitte.

— Hyvä on. Odottakaa kärsivällisesti; syökää, juokaa, jos teitä haluttaa, heti kohta saatte nähdä espanjalaisen naisen tulevan tänne.

Eukko otti vaippansa ja meni ulos huoneesta vääntäen oven kaksinkertaiseen lukkoon.

Mergy heittäysi nojatuoliin. Hän sydämensä sykki kiihkeästi; ja hän oli yhtä kovan ja melkein samanlaisen mielenliikutuksen vallassa kuin mitä hän oli tuntenut muutama päivä sitten Prè-aux-Clercs'illä, sillä hetkellä jolloin hän kohtasi vihollisensa.

Mitä syvin hiljaisuus vallitsi talossa, ja kului kuolettavan pitkä neljännestunti, jonka aikana hänen mielikuvituksensa loihti esiin vuoroin Venuksen, joka tuli esiin seinäverhojen takaa ja heittäytyi hänen syliinsä, vuoroin taas kreivitär de Turgis'in metsästyspuvussa, tai kuninkaallista sukua olevan prinsessan; milloin taas hän kuvitteli näkevänsä murhamieskoplan, tai vihdoin — mikä oli kaikkein kammottavin ajatus — rakastuneen vanhan akan.

Yhtäkkiä, ja ilman että pieninkään risahdus olisi ilmaissut jonkun tulleen taloon, avain kääntyi sukkelaan lukossa; ovi avautui ja painautui kiinni kuin itsestään heti kun naamioitu nainen oli tullut huoneeseen.

Hän oli kookas ja komeakasvuinen. Tiukasti ruumiinmukainen puku sai hänen sopusuhtaisen vartalonsa hienot ääriviivat esiintymään täydessä kauneudessaan; mutta ei valkeaan samettikenkään pistetystä pienestä sirosta jalasta, ei pienestä kädestä, jossa kovaksi onneksi oli koruompeleilla koristeltu hansikas, saattanut tarkalleen määrätä hänen ikäänsä. En tiedä mikä seikka, — ehkäpä se oli joku magneettinen vaikutus, tahi, jos niin tahtoo sanoa, jokin aavistus — saattoi uskomaan, ettei hän ollut yli kahdenkymmenen viiden. Hänen pukunsa oli upea, hieno ja yksinkertainen samalla kertaa.

Mergy nousi heti ja notkisti toisen polvensa hänen edessään. Nainen otti askeleen häntä kohti ja sanoi suloisella äänellä:

Dios os guarde, caballero. Sea V. M. el bien venido.[56]

Mergy liikahti hämmästyneenä.