— Lapsuusaikanani, kreivitär vastasi täydelleen välinpitämättömällä äänellä, minä osasin muutamia sanoja espanjaa, mutta luulen ne nyt jo unohtaneeni. Siispä puhukaa minulle ranskaa jos tahdotte että ymmärtäisin teitä. No niin, mitä mietelauselmanne merkitsee?
— Se käskee olemaan vaitelias, arvoisa rouva.
— Totta tosiaan! nuorten hovimiestemme pitäisi omaksua se tunnuslauseekseen, etenkin jos he pystyisivät toteuttamaan sen käytännössä. Mutta tehän olette hyvin oppinut! herra de Mergy. Kuka teille on opettanut espanjaa? Voinpa lyödä vetoa siitä että se on ollut nainen.
Mergy katsoi häntä hellästi ja hymyillen. — Osaan espanjaa vain muutamia sanoja hän sanoi hiljaa, ja ne on rakkaus syövyttänyt sydämeeni.
— Rakkaus! kreivitär matki häntä ivallisesti.
Kun rouva de Turgis puhui hyvin kuuluvalla äänellä, niin useat hovinaiset tämän sanan kuullessaan käänsivät päätään ikäänkuin kysyäkseen mistä oli puhe. Vähän harmissaan kreivittären pilkkailusta ja tyytymätönnä siitä, että näki itseään sillä tavoin kohdeltavan Mergy otti taskustaan espanjankielisen kirjeen, jonka vanha eukko oli hänelle antanut, ja sanoi, ojentaen sen kreivittärelle:
— Aivan varmaan te olette yhtä oppinut kuin minäkin, ja te ymmärrätte vaivatta tämän espanjalaisen kirjoituksen.
Diana de Turgis otti lippusen, luki sen tai oli lukevinaan, ja täyttä kurkkua nauraen hän antoi sen lähinnä seuraavalle hovinaiselle.
— Kuulkaa, rouva de Châteauvieux, lukekaapas tämä rakkauskirje, jonka herra de Mergy on vasta saanut rakastajattareltaan ja jonka hän mielellään tahtoisi uhrata minulle, sikäli nim. kuin hän itse sanoo. Mutta se on parasta koko jutussa, että tunnen sen käden, joka tämän on kirjoittanut.
— Sitä minä en ollenkaan epäile, Mergy sanoi vähän äreästi mutta yhä hiljaa.