Samassa putosi jotain hänen hattuunsa, jota hän piti kädessään. Se oli sinetöity paperi, jossa oli sisässä jokin kova esine. Hän pisti sen taskuunsa ja neljännestuntia myöhemmin, niinpian kun hän oli poissa Louvresta, hän avasi sen ja löysi siitä pienen avaimen sekä seuraavat sanat: "Tällä avaimella aukenee puutarhani portti. Tänä yönä kymmenen aikaan. Rakastan teitä. En pidä enää tällä kertaa naamiota kasvoillani, ja te saatte nähdä dona Marian ja — Dianan."
Kuningas vei amiraalin salin toiseen päähän asti.
— Hyvästi isäni, hän virkkoi puristaen tämän molempia käsiä, te tiedätte, että minä rakastan teitä, ja minä taas tiedän, että te olette minun ruumiinenne ja sieluinenne, luinenne ja nahkoinenne.
Tätä lausettaan hän säesti äänekkäällä naurunpurskahduksella.
Palatessaan sitten takaisin työhuoneeseensa hän pysähtyi kapteeni
Georgen eteen.
— Huomenna, hän sanoi, te tulette messun jälkeen puheilleni työhuoneeseeni.
Hän käännähti ympäri ja loi melkein huolestuneen katseen ovelle, josta Coligny oli poistunut, sitten hän läksi pois salista sulkeutuakseen marsalkka de Retz'in kanssa työhuoneeseensa.
XVII.
Yksityinen vastaanotto.
Macbeth.
Olettenko
Niin kärsiväiset luonnostanne, että
Tuon siedätten?
Shakespeare. Macbeth.