Kaksi ratsastajaa tuli kovaa vauhtia ratsuväkiosastoa kohti. Toinen, jolla oli yllään upea puku ja vihreä olkavyö, ja päässä sulkatöyhtö-hattu, istui sotaratsun selässä. Hänen toverinsa oli paksu, lyhyt ja tanakkavartaloinen mies, hänellä oli yllä musta kaapu ja kädessään iso puinen ristiinnaulitun kuva.
— Nyt saadaan tapella, se on varma. Tuossa on sotapappi, joka lähetetään meille haavoittuneita ripittämään.
— Ei ole ollenkaan hauska tapella, kun ei ole saanut päivällistä, mutisi Merlin aivan hiljaa.
Molemmatkin ratsastajat hiljensivät hevostensa vauhtia, niin että he voivat ne vaivatta pysähdyttää tullessaan kapteenin luo.
— Suutelen herra de Mergyn käsiä, sanoi vihreäolkavöinen. Tunteeko hän vielä palvelijaansa Thomas de Maurevel'ia?
Kapteeni ei vielä tiennyt Maurevel'in viimeistä rikosta; hän tiesi tämän vain urhean de Mouy'n murhaajaksi. Hän vastasi tälle hyvin kuivasti:
— En tunne ollenkaan herra de Maurevel'ia. — Otaksun että te tulette meille viimeinkin sanomaan miksi me olemme täällä.
— On kysymyksessä pelastaa hyvä kuninkaamme ja pyhä uskomme niitä uhkaavasta vaarasta.
— Mikä se vaara sitten on? George kysyi halveksuvalla äänellä.
— Hugenotit ovat tehneet salaliiton kuningasta vastaan, mutta heidän rikolliset salahankkeensa on saatu ajoissa ilmi, Jumalan kiitos, ja kaikkien hyvien kristittyjen pitää liittyä yhteen ja tuhota heidät heidän nukkuessaan.