— Minusta ei pitäisi koskaan puhua leikkiä laskien sellaisesta asiasta.
— Hra de Mergy on oikeassa, sanoi parooni de Vaudreuil, ja teidät, Béville, vielä paha perii, kun teette ilkeätä pilkkaa pyhistä asioista.
— Katsokaa vähän tuota pyhimysnaamaa, Béville sanoi Mergylle, hän on meistä kaikista paatunein vapaa-ajattelija, ja kuitenkin hän suvaitsee aika ajoin ripittää meitä.
— Antakaa minun olla mikä olen, Béville, sanoi Vaudreuil. Jos olenkin vapaa-ajattelija, niin se johtuu siitä, että lihani on niin heikko, mutta ainakin annan arvon sille, mikä on arvossapidettävää.
— Annanhan minäkin arvon monelle seikalle… Äidilleni esimerkiksi; hän on ainoa kunniallinen nainen, mitä olen tuntenut. Mutta muuten, hyvä ystävä, katolilaiset, hugenotit, paavilaiset, juutalaiset tai turkkilaiset, kaikki on minusta yhdentekevää, heidän riidoistaan minä välitän yhtä vähän kuin rikkonaisesta kannuksesta.
— Jumalaton, mutisi Vaudreuil. Ja hän teki suulleen ristinmerkin, piiloutuen paraansa mukaan joka kerran nenäliinansa taakse.
— Tiedä, Bernard, sanoi kapteeni George, että meidän joukossamme et tapaa ollenkaan sellaisia väittelijöitä kuin oli oppinut opettajamme Théobald Wolfsteinius. Me hyvin vähän kannatamme jumaluusopillisia keskusteluja, ja me käytämme aikamme parempiin, luojankiitos.
— Ehkäpä, Mergy vastasi hieman terävästi, olisi ollut parempi minulle, jos olisit tarkkaavaisesti kuunnellut sen arvoisan opettajan oppineita keskusteluja, jonka nimen juuri mainitsit.
— Heitetään tämä keskustelunaihe, pikku veikkoseni; myöhemmin voin siitä mahdollisesti vielä puhua sinulle, tiedän mitä minusta ajattelet… Yhdentekevää. Emme ole tässä puhuaksemme sellaisista asioista. Luulen että olen kunnon mies, ja varmasti sinäkin saat sen nähdä jonakuna päivänä. Lopetetaan nyt tämä, tänään me ajattelemme vaan miten huvitteleisimme.
Hän siveli kädellään otsaansa ikäänkuin karkoittaakseen jonkin tuskallisen ajatuksen.