Kapteenin asunto oli hienosti sisustettu. Mergyn silmät, jotka olivat tottuneet suurempaan yksinkertaisuuteen, kiintyivät ensinnä kukikkaisiin silkkiuutimiin ja kirkkaanvärisiin mattoihin. Hän astui huoneeseen jota hänen veljensä nimitti rukoushuoneekseen, sana pukuhuone kun ei vielä ollut tullut käytäntöön. Erittäin siroin puunleikkauksin koristeltu tamminen rukousjakkara, italialaisen taiteilijan maalaama madonnankuva ja suurella puksipuun oksalla koristettu vihkivesimalja tuntuivat olevan sopusoinnussa huoneen hurskaan tarkoitusperän kanssa, kun taas mustalla damastilla verhottu leposohva, venetsialainen peili, naisen muotokuva, aseet ja soittimet olivat todistuksena omistajan hieman maailmallisista tavoista.
Mergy loi halveksuvan silmäyksen vihkivesimaljaan ja puksipuunoksaan, jotka johdattivat surullisesti hänen mieleensä veljensä uskosta luopumisen. Pieni lakeija toi makeisia, sokeroituja hedelmiä ja valkoista viiniä; tee ja kahvi eivät olleet vielä käytännössä, ja yksinkertaisille esivanhemmillemme korvasi viini kaikki moiset hienot juomat.
Mergy käänsi, lasi kädessään, yhä uudelleen katseensa madonnasta vihkivesimaljaan, ja vihkivesimaljasta rukousjakkaraan. Hän huokasi syvään, ja katsoen leposohvalla välinpitämättömästi loikovaa veljeään hän virkkoi:
— Sinä siis olet aito paavilainen. Mitä äitimme sanoisi, jos hän olisi täällä?
Se ajatus näkyi tekevän kapteeniin tuskallisen vaikutuksen. Hän rypisti tuuheita kulmakarvojaan ja heilautti kättään ikäänkuin pyytääkseen veljeään olemaan kajoamatta sellaiseen kysymykseen; mutta tämä jatkoi säälimättömästi:
— Onko mahdollista että sydämessäsi olet hylännyt sukumme uskon, niinkuin olet tehnyt huulillasi?
— Sukumme uskonko! Se ei ole koskaan ollut minun. Kuinka? minäkö uskoisin honottavien pappiemme tekopyhiä saarnoja! — minä!
— Niinpä niin! ja parempi sitten on uskoa kiirastuleen, rippiin, paavin erehtymättömyyteen! parempi on polvistua kapusiinimunkin tomuisten sandaalien edessä. Tulee aika, jolloin et usko voivasi syödä päivällistä lukematta parooni de Vaudreuil'n rukousta.
— Kuulehan, Bernard, minä vihaan kaikkia väittelyitä, varsinkin sellaisia, joissa on uskonnosta kysymys; mutta ennemmin tai myöhemmin minun pitää selittää kantani sinulle. Ja kun nyt kerran olemme näin pitkällä, niin saattakaamme asia päätökseen asti: tahdon puhua sinulle aivan avoimesti.
— Et siis usko kaikkiin paavilaisten järjettömiin juttuihin?