— Kun molemmatkin uskonnot ovat sinulle niin yhdentekevät, niin miksi sitten luovuit uskostasi ja tuotit niin suuren surun omaisillesi ja ystävillesi?
— Olen parikymmentä kertaa kirjoittanut isälleni selittääkseni hänelle vaikutteeni ja puhdistautuakseni, mutta hän on heittänyt kirjeeni tuleen, niitä edes avaamatta; hän on kohdellut minua huonommin, kuin jos olisin tehnyt suuren rikoksen.
— Äitini ja minä paheksuimme tätä liiallista ankaruutta; ja ilman hänen käskyjään…
— En tiedä mitä minusta lie ajateltu. Mutta siitä minä vähät! Olipahan vaan muuan seikka, josta sain sen päähänpiston, jota aivan varmaan en enää tekisi uudestaan, jos se nimittäin olisi kysymyksessä.
— Oi! minä olen aina ajatellut että sinä sitä katuisit.
— Minäkö sitä katuisin! En, sillä en usko että tein mitään huonoa työtä. Kun sinä vielä olit koulunpenkillä ja opiskelit kreikkaa ja latinaa, niin minä olin jo ottanut ylleni haarniskan ja valkean olkavyön,[28] ja taistelin ensimmäisenä kansallis-sodassa. Teidän prinssi Condé'nne, joka sai puolueenne tekemään niin monta virhettä, teidän prinssi Condé'nne piti huolta teidän asioistanne, mikäli rakkausjutuiltaan jouti. Eräs nainen rakasti minua, prinssi vaati häntä minulta; minä kielsin, prinssistä tuli veriviholliseni. Siitä pitäen hän teki parhaansa loukatakseen minua kaikin tavoin.
"Ce petit prince si joli, Qui toujours baise sa mignonne."[29]
Hän osoitteli minua puolueensa uskonkiihkoilijoille, kuin mitäkin vapaa-aatteista ja uskotonta hirviötä. Minulla oli vain yksi rakastajatar, ja hänestä pidin minä kiinni. Uskottomuudesta puhuen… minä jätin muut rauhaan … miksi siis käydä minun kimppuuni?
— En olisi koskaan voinut uskoa prinssin voivan ryhtyä niin rumaan tekoon.
— Hän on kuollut, ja te olette tehneet hänestä sankarin. Sellaista on maailman meno. Hänellä oli hyviä ominaisuuksia, hän kuoli urhona, olen antanut hänelle anteeksi. Mutta silloin hän oli mahtava, ja köyhä aatelismies, kuten minä, olin hänen silmissään rikollinen, kun uskalsin häntä vastustaa.