— Luulen, että minun on siitä kiittäminen herra amiraalia, Mergy virkkoi. Ja hän kertoi silloin veljelleen salaperäisen kirjeen tarinan, jonka hän oli niin urhoollisesti avannut. Kapteeni nauroi makeasti seikkailun lopulle, ja pilkkasi häntä siitä säälimättä.
VIII.
Lukijan ja kirjan tekijän kaksinpuhelu.
Herra kirjailija, oi kuinka mainio tilaisuus teillä tässä onkaan luoda kuvia! Ja mitä kuvia! Te olette aikeissa mennä Madridrin linnaan hovin keskuuteen. Ja minkä hovin? Näytättehän sen meille, tuon ranskalais-italialaisen hovin? Tutustuttakaa meidät, toiseen toisensa perästä, kaikkiin niihin luonteisiin, jotka kohoavat yli muitten. Kuinka paljon saammekaan oppia! ja kuinka mielenkiintoinen täytyykään niin monen suuren henkilön keskuudessa vietetyn päivän olla!
— Voi arvoisa lukijani, mitä minulta pyydättekään? Toivoisin kovin kykeneväni kirjoittamaan Ranskan historian; en tahtoisi sepittää mitään taruja. Mutta sanokaapa minulle, miksi tahdotte minua tutustuttamaan teitä ihmisiin, joilla ei ole määrä olla ollenkaan mitään osaa romaanissani.
— Mutta siinä te teette aivan väärin, ettette anna heidän näytellä siinä mitään osaa. Mitä! Te muutatte minut vuoteen 1572, ja pyritte sivuuttamaan niin monen huomattavan miehen kuvat! No niin, ei mitään epäröimisiä eikä empimisiä. Alkakaa; minä annan teille ensimmäisen lauseen: Salongin ovi aukeni, ja näkyviin…
— Mutta, arvoisa lukija, Madridin linnassa ei ollut salonkia; salongit tuota…
— No niin! Suuri sali oli täynnä väkeä … j.n.e. jonka keskuudessa huomattiin … j.n.e.
— Mitä siellä sitten pitäisi huomata?
— No ensiksikin, Kaarle IX, hitto vieköön!